Yöllä oli tosiaan ollut täysin tuuletonta ja kohtalaisen viileää, joten uloshengitysilmani sisältämä kosteus oli tiivistynyt kaikki ulkoteltan kankaan sisäpuolelle. Onneksi aurinko paistoi, eikä ollut kiire minnekään, niin aikaa telttakankaan kuivatteluun oli hyvin. Siispä purinkin ensimmäiseksi toimekseni ulkoteltan sisäteltan päältä ja ravistelin sen varvikkoon kuivamaan.

Mikäpä olikaan siinä auringon paistaessa viritellä trangia tulille ja alkaa valmistelemaan reissun ensimmäistä aamupalaa. Vuosien saatossa reissuja tehtyäni on ruokapolitiikka jo aika pitkälle hioutunut, eikä mukaan otettavien eväiden miettimiseen menee enää kohtuuttoman paljon aikaa. Olen siviilissäkin innokas puuron puputtaja, joten reissuillakin olen tykännyt puurolla päiväni aloittaa. Tälle reissulle bongasin ostoksia tehdessäni Prismaan ilmestyneet Elovenan puuro-uutuudet, jotka oli tietysti pakko napata mukaan testiin. Makuina toimivat tällä reissulla korvapuusti ja pipari (kyllä, vaikka onkin vasta elokuu), joista varsinkin jälkimmäiseen tykästyin kovasti. Edellisenä iltana poimimani mustikat ripottelin puuron sekaan ja voin kertoa, että hyvältä maistui.

Puuron lisäksi teen yleensä aamuisin myös muutaman leivän, joista osan pakkaan pieneen muovipussiin ja säästän lounastauolle. On sitten helppo myöhemmin tauolle päivällä pysähtyessä kaivella rinkasta valmiit leivät evääksi. Kahvia tulee siviilissä juotua kovastikin, mutta reissuilla se ei näyttele yhtä suurta osaa. Johtuneeko sitten maidon puutteesta vai mistä. Jokaisella reissulla saan lisäksi ainakin muutaman ahaa-elämyksen ja tällä kertaa sellaisen pilkahti jo ensimmäisen aamun aamupalaa syödessä ja eväspussista äidin mukaan antaman pikakahvipötkön löydettyäni. Miksi en ole aikaisemmin ymmärtänyt ottaa pikakahvia reissuille mukaan? Kuinka kätevää ja ajaa asiansa. Yhdelle hengelle tuntuu turhan työläältä keittää pannukahvia, kun sen yhden kuksallisen sitä kuitenkin vain juon ja olen siihen tyytyväinen. Mutta aina oppii uutta ja pikakahvi sujahtaa minigripissä seuraaville reissuille mukaan. Kyllä äidit on hyödyllisiä monessakin asiassa. :)

Aamupalan syötyäni aloin pakkailemaan kamoja ja ilokseni huomasin telttakankaankin jo kuivuneen miltei täysin. Ensimmäisen päivän patikoinnit olivat muhituttaneet jalkojani sen verran, että päätin napata vasemman jalan kantapäähän rakkolaastarin estämään isompien hautumien syntymistä. Lähtövalmistelut tehtyäni pääsin liikkeelle noin kymmenen aikoihin ja olin hyvin iloinen, kun sain jättää jälleen taivaalle surisemaan ilmaantuneen dronen taakseni..

Nammalakurun autiotupa jäi taakse ja sää oli kuin morsian konsanaan.

Ensimmäisen yön leiripaikasta ei ollutkaan kuin pieni patikka Montellin majalle. Polku oli tässä kohtaa pikemminkin pieni maantie ja se näkyikin pitkälle vastarinteeseen. Montellilla moikkasin retkeilijäpariskuntaa, jotka olivat olleet majassa yötä. Oli kuulemma ollut hyvä tupa. Jatkoin samalla vauhdilla matkaani ja läksin nousemaan kohti Vuontiskeroa. Pääsin ehkä puoleen rinteeseen kun tunsin, ettei aamulla vasempaan jalkaan laittamani rakkolaastari ollut jostakin syystä pysynyt paikoillaan. Päätin hoitaa asian heti kuntoon ja heitin rinkan mättäälle ja riisuin kengät tilanteen tarkastamista varten. Ilmeisesti mukanani kuljettama rakkolaastari oli nähnyt parhaat päivänsä, eikä sen rakenne ollut enää kunnossa. Laastari oli rullautunut nätisti sukan sisällä ja vienyt orastavan rakon päällä olleen nahkan kantapäästä mukanaan. Noh, kipeähän se vähän oli. Päätin kuitenkin putsauksen jälkeen laittaa samalle paikalle uuden laastarin ja toivoa parasta. Huolto- ja pähkinätauko ruskan värjäämässä rinteessä oli kuitenkin mieltä ja kehoa virkistävä.

Jatkoin huoltotauosta virkistyneenä matkaani ja pian tämän jälkeen korviini kantautui jälleen jotakin mekaanista ja luontoon kuulumatonta ääntä. Vilkaisu etäämmäs paljasti pörinän tulevan oranssivaatteisten työmiesten mönkijöistä. Metsähallituksen heput olivat uusimassa reitin vanhoja merkkitolppia ja homma oli edennyt Vuontiskeron rinteelle saakka. Jututin molempia työmiehiä ja mietin matkaa jatkaessani, että niinköhän sitä itse näissä olosuhteissa mönkkärin ja kärryn kanssa pärjäisin. Tulihan sillä yhdistelmällä vuosi sitten intissä ajeltua hyvinkin haastavissa maastoissa. Uskoakseni nekään taidot eivät niin vain katoa, vaikka tässä kohtaa olin kyllä hyvin tyytyväinen siihen, että olin liikenteessä jalkapatikassa, enkä moisen yhdistelmän kanssa.

Siellä ne jyrryyttää jyrkässä ja kivisessä rinteessä tolppakuorman kanssa.

Juttutuokion jälkeen jatkoin matkaani ja saavuin Hetan ja Pallaksen erottavan poroaidan äärelle. Poroaitaan oli tehty kulkua helpottava portti, josta oli vaeltajan helppo kulkea lauta sivuun siirtämällä. Toisin kuin toissakesänä kalottireitillä, jossa Suomen ja Norjan rajalla kiemurteleva poroaita piti alittaa sieltä, mistä ruhonsa arveli ali onnistuvansa mahduttamaan.

Poroaidan jälkeen reitti lähti jyrkkään nousuun ja päätin pitää mäessä huili- ja fiilistelytauon. Olin jo aamulla herätessäni päättänyt, että tämän päivän teema tulee olemaan matkasta nauttiminen vailla painetta kilometrien nielemisestä. Ja mikäpä se oli aurinkoisessa rinteessä maatessa.

Uusi rakkolaastari alkoi onneksi pelittää hyvin, eikä jalka kipuillut enää etenemistä haittaavasti. Annoin tunturituulen viilentää varpaita ja kuivattaa kenkiä ennen matkan jatkumista.

Tovin elämänmenoa rauhassa tuumittuani päätin nostaa rinkan jälleen selkääni ja jatkaa matkaani. Jyrkässä ylämäessä vastaan tuli yksinäinen vanhempi mies, jonka kanssa jutusteltiin muutama sananen retkeilystä ja varusteista. Hän kysyi makuualustastani, että millaisen olen näille reissuille valinnut. Kerroin rinkan päällä keikkuvaan ikivanhaan ja rähjäiseen solumuovialustaan viitaten, että olen todennut vanhassa olevan vara parempi. Tosiaan. Kaksi retkeilyn keskeistä varustettani ovat todellakin aitoja ja alkuperäisiä retkeilyharrastukseni alkuajoilta. Muistan ostaneeni sekä rinkan että makuualustani ensimmäistä Muotkan reissua varten. Rinkan päivittämistä olen muutamaan otteeseen harkinnut, mutta vanhalla ja rähjäisellä makuualustallani olen todennut edelleenkin pärjääväni hyvin. Se on sopivan paksu, mutta silti kevyt. Sillä olen monet monituiset unet nukkunut niin vaelluksilla kuin festareillakin. Vaivaiskoivujen oksat ovat siihen osuessaan repineet alustan pintaan syviä koloja ja toinen alustan ympärille tulevista kiinnitysnauhoistakin on jossakin kohtaa elämää päässyt irtoamaan ja häviämään jonnekin. Mutta mitäpä sitä toimivaa vaihtamaan. Vanha setäkin totesi, että hänen viimeisen päälle hieno, kevyt ja kallis ilmatäytteinen makuualustansa on muuten hyvä, mutta makuupussin kanssa mahdottoman liukas. Jälleen piste omalle alustalleni, jonka päällä pysyy makuupussissa vaikka hiukan viettävässäkin rinteessä.

Pienen ja mukavan juttutuokion jälkeen jatkoin matkaani Lumikerolle, jossa tuuli niin lujaa, että aloitin laskeutumisen kohti Suaskurua aika nopeasti.

Lumikero.

Lumikerolta alas laskeutuessani vastaan tulivat reissun tähän saakka suurimmat yksittäiset vaeltajajoukot. Ensimmäisenä neljän hiukan vanhemman naisen porukka, joita lohdutin kertomalla, että huippu on ihan lähellä. Olivat sen verran punanaamaisia ja hikisiä, että oli tainnut rinteen kapuaminen ottaa vähän mittaa naisista. Heidän jälkeensä kauempana alhaalla erotin isomman lähestyvän joukon ja heitä olisikin sitten jo kaikkiaan 12.

Ilmeeni, kun liikaa kanssakulkijoita.

Vastaan tullut iso lössi oli joku ulkomaalaisten opastettu porukka. Moikkailin heidät ja jatkoin laskeutumista kohti kurun pohjaa. Ja kyllä sitä laskeutumista riittikin! Tuntui ikuisuudelta ennen kuin olin avotunturin vaihduttua risukkoon ja puustoisempaan maastoon viimein päätynyt aivan "pohjalle" saakka. Kuten arvelin, Suaskurukin oli porukkaa täynnä. Kodassa oli seurue taukoa pitämässä ja ulkona tulipaikalla oli naiskaksikko koirineen ja keski-ikäinen pariskunta keittelemässä nuudelilounasta. Olin kuitenkin tässä kohtaa jo vesitäydennyksen ja pienen välipalan tarpeessa, joten päätin sosialisoitua hetkeksi ja napata muutaman Väinämöisen palttoonnapin. Varsinaisen lounastauon olin ajatellut pitäväni vasta Hannukurussa.

Suaskurun puro oli kesän helteiden jäljiltä kutistunut pieneksi.

Suaskurun pohjalta alkoi jälleen matka kohti seuraavaa tunturia. Aluksi reitti kulki muutaman kostean suon kautta, joten maiseman vaihtelua totuttuun karuuteen oli mukavasti.

Vähitellen maasto muuttui suosta matalaksi metsiköksi ja siitä kitukasvuisemmaksi tunturipuustoksi. Matkan jatkuessa tuulikin tuli onneksi viilentämään matkalaisen hikistä nahkaa ja näkymätkin kävivät avarammiksi, kun puuraja jäi jälleen hetkeksi taakse.

Suaskurun ja Hannukurun välinen etäisyys oli noin viisi kilometriä ja minulla taisi mennä sen matkan taittamiseen tunti ja 20 minuuttia. Totuuden nimissä on mainittava, että Hannukurulle päästyäni oli nälkä jo aikaimoinen. Kello oli tässä vaiheessa noin kolme, joten aamupalasta oli aikaa noin kuusi tuntia ja päivä oli tähän mennessä tullut taitettua natuspussin (mm. pähkinöitä, karpaloita, suklaamanteleita) sisällöllä ja muutamalla palttoonnapilla. Heitin siis rinkkani Hannukurun kodan viereen ja hain vettä läheisestä lammesta. Lounaaksi olisi luvassa nuudelia, itse kuivaamiani kasviksia ja tonnikalaa. Veden kiehumista odotellessa oli hyvä aloitella aamupalan yhteydessä tekemistäni voileivistä, joilla enimmän nälän sai niillä näppärästi kuitattua. Juuri, kun vesi alkoi kiehua, alkoi taivaskin muistutella Lapin oikukkaasta ja äkkiä vaihtuvasta säästä. Olin vettä keittäessäni seuraillut Luoteesta nousevaa mustaa pilveä sillä silmällä ja ennakoinut tulevan sateen viemällä rinkan sisälle kotaan. Nyt keräsin loputkin kamppeeni ja menin syömään sadetta karkuun kodan rauhaisaan pimeyteen.

Eipä ollut nuudelin puoliintumisaika kovin kummoinen. Sen verran reippaan nälän olin kerinnyt siinä päivän mittaan itselleni kehittämään. Sain lounaani loppupuolella myös seuraa, kun keski-ikäinen pariskunta tuli kotaan sadetta pitämään ja eväitään syömään. Minun aikataulujeni suhteen sade osui juuri oikeaan kohtaan ja pääsin jatkamaan matkaani täydellä mahalla sateen tauottua.

Joku oli kantanut kodan ulkopuolelle poron komean jättösarven.

Tästä toisesta vaelluspäivästäni tuli varsinainen kurupäivä. Hannukurun jälkeen vuorossa oli Pahakuru, joka ei nimensä mukaisesti vaikuttanut lainkaan pahalta. Tuuliselta ja märältä tosin. Täälläkin kohtasin muutaman taukoaan viettävän kanssavaeltajan ja tässä vaiheessa sosiaalisuuskiintiöni alkoi olla yhden päivän osalta aika täynnä. Siksipä tyydyinkin vain nopeaan tervehtimiseen ja matkani jatkamiseen.

Näkymä Pahakurulta Outtakka-tunturin suuntaan.

Pahakurulta jatkettuani vastaani tuli Hetan suunnasta matkaan lähtenyt Metsähallituksen "tolppa-apinoiden" työpari, jotka olivat siis samoissa hommissa kuin aikaisemmin aamulla kohtaamani mönkkärimiehet. Heti kohdalle tultuani sain kuulla olevani "vastarannan kiiski", koska olin kuulemma sinä päivänä ensimmäisen reittiä pohjoiseen päin kulkenut vaeltaja. Aikamme siinä rupateltiin niitä näitä, kunnes totesin jatkavani matkaa, että pääsisin jossakin vaiheessa leirin pystyttämiseen ja päivällisen laittoon. Tällä osuudella reittiä vedetkin virtasivat vuolaampina ja kirkkaina. Olin ajatellut kävellä vielä kappaleen matkaa päämääränäni pääreitistä hiukan sivussa oleva Tappurin tupa ja sen miljöö.

Kyllä siinä vielä hyvän tovin sain matkaa taittaa ennenkuin löysin teltalleni hyvän ja rauhallisen paikan pienen puron vierestä. Kokonaisuudessaan päivämatkaa tälle ensimmäiselle kokopitkälle vaelluspäivälle kertyi noin 20 kilometriä. Näkymät hivelivät edelleen silmiä ja tällä kertaa sain telttanikin koottua ennen illalla alkanutta sadetta.

Kokkailin päivällistä teltan suojissa, koska iltaa kohden yltynyt tuuli tuntui ottavan luihin ja ytimiin. Liotin ennen reissua kuivaamaani broilerin jauhelihaa ja keittelin sitä hetken kasvisten kanssa ennen riisien lisäämistä sekaan.

Bongasin kaupasta Uncle Bensin valmiiksi kypsennettyjä ja maustettuja riisipusseja, jotka päätin ostaa testiin reissua varten. Yksi pussi painoi 250 grammaa ja se oli suunniteltu kahden hengen annokseksi, mutta kevyesti minä sen söin yksiksenikin. Seuraavia reissuja varten säästän varmaan tässäkin kohtaa painossa ja tilassa ja kuivaan riisit ennen mukaan pakkaamista. Uskoisin sen toimivan hyvin.

Päivällinen näissä maisemissa pisti pienen vaeltajan sydämen sykkyrälle onnesta.

Päivällisen jälkeen keittelin vielä iltakaakaot ja rupesin sen jälkeen päiväkirjan kirjoittamisen myötä nukkumaan. Tuuli ei tuntunut tyyntyvän, vaan sen oheen taivas päätti antaa vielä sadetta kuivan maan kostukkeeksi ja väsyneen vaeltajan unen taustaääneksi. Mikäpä siinä oli uneen vaipuessa sateen ropinaa kuunnellessa lämpimässä ja kuivassa makuupussissa vailla huolia ja murheita.

Oon siis aina ollut luontoihminen ja vaeltaminen on ollut rakkaana harrastuksena jo monen vuoden ajan. Ensimmäisen kerran kävin "virallisella" oikealla vaelluksella yläasteikäisenä silloisen kotipaikkakuntani nuorisotoimen kanssa. Viikon reissu suuntautui tuolloin Muotkatuntureille ja sen jälkeen se oli menoa se. Lapin hulluus oli iskenyt, eikä se ole sammunut näihin vuosiin tultaessa, vaikka reissuja pohjoiseen on tullut sen jälkeen tehtyä useampikin. Muotkalla olen patikoinut useampaankin otteeseen. Kevon kansallispuiston kolusin kaverini Harrin kanssa jokunen vuosi sitten ja parina kesänä patikointimaastoksi on valikoitunut Käsivarren erämaa. Vaellusseura on aina ollut erinomaista ja hyvin toimivaa, mutta jossakin takaraivon syövereissä mielenkiinto yksinvaeltamiseen on nostanut päätään. Muistan joskus aikoinani pitäneeni yksin erämaassa vastaan tulleita vaeltajia ihan täysin kajahtaneina, mutta niin ne vain ajat ja ajatukset muuttuvat..

Aloitin uudessa työpaikassa viime vuoden joulukuussa, mikä tarkoitti kohdallani sitä, että kunnon kesälomasta saisi vain haaveilla. Pidin ruhtinaalliset kuusi kertynyttä lomapäivääni ennen juhannusta ja sain onneksi esimieheltäni luvan ottaa vielä viikon palkatonta loppukesälle, jotta jaksaisin edessä olevan raskaan syksyn paremmin. Mielelläni olisin viikon pitänyt aikaisemmin kesällä, mutta samaan aikaan pyörivien vuosilomien kanssa ei lupaa töistä poissa olemiseen herunut, vaan sopiva viikko löytyi vasta elokuun puolivälin paikkeilta. Siinä kohtaa Teemu olisi jo palannut takaisin töihin, eikä yhteisestä lomasta näinollen tarvitsisi haaveilla. Siispä viikon suunnitelmat sain laatia vallan omien mielihalujeni mukaan. Ja mikäpäs minulle sen sopivampaa, kuin karkaaminen pois sivistyksestä takaisin luontoon. Viikko olisi jo sopivan pitkä aika, että se kannattaisi hyödyntää vaikka vähän kauempanakin kotimaisemista. Siksipä Lappi ja sieltä sopiva kansallispuisto tai erämaa alkoivat tuntua tässä kohtaa parhailta vaihtoehdoilta.

Pyörittelin aikani sopivia vaihtoehtoja ja monien suosituksesta päädyin perinteiselle maisemareitille Hetta-Pallaksen maisemiin. Ajatus reitittömään erämaahan suuntaamisesta yksin ei ensimmäisenä yksin tehtävänä vaelluksena heti houkutellut, joten ajattelin lähteä kokeilemaan jostakin varmoista ja turvallisesta vaihtoehdosta. Perus kartanlukutaito minulta kyllä löytyy, mutta ehkä hiukan kokemusta ja itsevarmuutta vielä kuitenkin puuttuu. Ja samaan aikaan mielen sopukoissa nakersi ajatus, josko yksin patikoiminen sittenkään on minua varten. Yhden yön sooloreissuja olen toki ennenkin tehnyt, mutta nyt kaukana sivistyksestä olisi tarkoitus olla kuitenkin useampi päivä. Tällä suositulla reitillä kulkijoita kuitenkin riittäisi ja höpöttelytarpeen iskiessä ei tarvitsisi varmasti muuta kuin pistäytyä johonkin reitin varrella olevaan autiotupaan tai kotaan kahvinkeittoon, niin luultavasti yksin ei kovin pitkää aikaa tarvitsisi olla. Siispä ei muuta kuin kartta plakkariin Partioaitasta ja reissun suunnitelmat muhimaan takaraivoon.

Perus vaelluskamat minulta löytyy kaikki, mutta pieniä hankintoja reissuun lähteminen joka kerta edellyttää. Nyt käytin ehkä tekemistäni reissuvalmisteluista eniten aikaa ruokien miettimiseen ja valmistelemiseen ennen matkalle lähtemistä. Kuivasin kiertoilmauunissa broilerin jauhelihaa ja kasviksia ja tein mausteseokset ja maukkaat retkieväät viimeisen päälle huolella valmiiksi jo kotosalla. Laitan niistä kuvia ja kuvaukset tuonnempana. Reissupäivät osuivat siis elokuun 20.-25. välille. Lyhensin ensimmäisen päivän ajomatkaa ajamalla jo sunnuntaina vanhempieni luo Pohjois-Savoon, josta on noin neljä tuntia lyhyempi matka Pallakselle kuin kotoani Tampereelta. Tarkastin vielä illalla, että kaikki on valmista seuraavan päivän lähtöä varten ja jätin ehkä kuitenkin hiukan huolissaan oleville vanhemmilleni karkean reittisuunnitelman tulevalle viikolle. Kovin tarkkaa suunnitelmaa en koskaan ole osannut tai halunnutkaan tehdä, koska kulkemani päivämatkat vaihtelevat kaikkea 10-25 kilometrin väliltä riippuen kelistä, maastosta ja päivän fiiliksestä. En ole koskaan ollut mikään kieli vyön alla juokseva aropupu, vaan nautiskellen, mutta silti kohtalaisen ripeästi matkaa taittava fiilistelijä.

Kiitos äitini minulle antaman tujun melatoniinin nukuin yön todella sikeästi ja heräsin virkeänä ennen veljeni minulle lupaamaa herätystä kello 6:00. Keittelin siinä aamukahvit ja söin yhden sämpylän ja läksin huristelemaan kohti pohjoista noin puolen seitsemän aikaan. Matka oli minulle tuttu, olihan samaan suuntaan tullut lähdettyä monet kerrat aikaisemminkin. Fiilis oli hyvä ja odottava. Olisihan edessä koko viikko vapaata oman itsensä herrana elelyä itselle rakkaan harrastuksen parissa.

Pidin ensimmäisen itseni ja auton tankkaustauon Oulussa ja matkan aikana huolestuttamaan käyneet ennustetut kylmät yöt saivat minut vielä poikkeamaan Kärkkäisille. Olin ottanut mukaani Varustelekasta muutama vuosi sitten ostamani makuupussin, jossa lupausten mukaan pitäisi tarjeta muutamassa pakkasasteessakin. Kokemusteni mukaan olen kuitenkin joko herkästi palelevaa sorttia tai pussia testanneet henkilöt kuumakalleja, koska muistelin palelleeni samaisessa pussissa jo yölämpötilan ollessa lähellä nollaa. Tulevalle viikolle oli alueelle ennustettu yölämpötilojen vajoavan liki nollaa tai jopa muutaman asteen pakkasen puolelle. Mikään ei olisi kurjempaa, kun raskaan vaelluspäivän jälkeen sukeltaa kylmään makuupussiin hytisemään ja unta yrittämään.

Kaikki isommat hankintani teen yleensä perinpohjaisen vertailun perusteella. Niinpä olin tätäkin makuupussiasiaa tutkinut runsain mitoin jo kotona ennen reissuun lähtemistä. Käyttökokemusten perusteella olin päätynyt pussivalinnassani jo vuodesta 89 saakka laadukkaita erä- ja retkeilytuotteita valmistavan Pinguinin makuupussiin. Olin siitä lukenut paljon myönteisiä käyttökokemuksia ja koska samassa tuotteessa yhdistyi myös kohtuullinen hinta, oli ostopäätös nopea ja helppo. Kärkkäisiltä mukaani tarttui siis Pinguinin kolmen vuodenajan makuupussi Topas. Valitsin pussin leftinä, eli vasenkätisenä versiona, koska olen siihen tottunut jo aikaisemman pussini kanssa. Painoa pussilla on 1550g eli puoli kiloa mukaan raahaamaani Mil-Tecin pussia vähemmän ja mukavuuslämpötilan pussissa luvattiin naisilla olevan -1. Eli todennäköisesti tulisin yöni nukkumaan palelematta.

Viimeiset hankintani tein Ylitornion S-marketista, mistä poimin kylmähyllystä luottoleivänpäällystä, eli meetvurstia ja paketin ingmariinia. Matkaevääksi nappasin vielä broileripatongin ja illan päivälliseksi pakasteaterian, jonka suunnittelin illalla trangian kattilassa lämmittäväni.

Matka Pallaksen luontokeskukselle meni oikeastaan yllättävänkin nopeasti, vaikka seuraa ajomatkalla ei väisteltäviä porolaumoja lukuunottamatta ollutkaan. Kello oli noin iltapäivä kolmen paikkeilla, kun rankkojen sadekuurojen myötä ajoin Yarikseni Pallaksen luontokeskuksen pihaan parkkiin. Pyörähdin nopean kierroksen luontokeskuksella, kävin siellä vielä viimeisen kerran posliinipöntöllä ja siirryin autolle vaihtamaan vaellusvaatteet ylleni. Keli oli sateisen tihmuinen, mutta mieli virkeä ja tunnelma odottava. Autoja parkkipaikalla oli kohtalaisen monta, mutta oli mahdotonta sanoa, kuinka moni niistä kuului parhaillaan maastossa oleville patikoijlle ja kuinka moni Pallashotellissa yötä oleville turisteille.

Laitoin vielä muutaman viestin kotia, että perillä oon ja että reissu alkaa ja napsautin sen jälkeen puhelimen lentotilan päälle. Minulle oli itsestään selvää, etten nettiä tulevan viikon aikana tulisi käyttämään saati kaipaamaan. Elossaoloviestejä olin kuitenkin luvannut aina säännöllisesti Teemulle ja vanhemmilleni laittaa, koska tiesin heidän kuitenkin miettivän, että miten minulla menee ja että onhan kaikki varmasti kunnossa.

Eipä siis muuta kuin rinkka selkään ja kapuamaan kohti ensimmäistä tunturia! Jyrkkä nousu pisti heti puuskuttamaan ja nosti hien pintaan. Vähän korkeammalle noustua tunturituuli piti kuitenkin huolen siitä, ettei liian kuuma päässyt tulemaan. Ohitin ylämäessä mieskaksikon, jotka ainakin kantamuksista päätellen olivat myös suuntaamassa reitille useammaksikin päiväksi. Liikkeellä oli paljon myös turisteja kameroineen ja päiväretkeläisiä kevyine reppuineen. Epävakainen keli jäi pääasiassa selkäni taakse ja muistutti olemassaolostaan tunturin takaa satavien pilvien muodossa.

Oma kulkuni oli kuitenkin sateetonta ja kevyttä. Monien reissujen aikana selkääni muotoutunut rinkka ja vuosien saatossa vakiintunut pakkaustyyli varmistivat sen, ettei kantamus tuottanut päänvaivaa ja kulki kevyesti selässäni. Painoa rinkalla oli täyteen lastattuna noin 17 kiloa, mikä on ihan sopiva minun kannettavakseni. Kevyin ja paikoin jopa lennokkain askelin taivalsin hyvin merkittyä polkua etiäpäin. Vastaantulijoita oli ihan riittämiin. Moikat siinä kohdatessa sanottiin, muttei enempää juttusille kenenkään kanssa tullut jäätyä.

Olin suunnitellut ensimmäiselle illalle noin 10-15 kilometrin harppausta ennen leirin pystyttämistä. Noille matkoille sopiviksi yöpaikoiksi olisivat sopineet niin ensimmäisenä vastaan tullut Rihmakuru kuin sieltä muutaman kilometrin päässä oleva Nammalkurukin. Rihmakurulle saavuttuani kävin siellä puuceessä, otin vähän pähkinöitä eväspussista ja mietiskelin, että voisin vielä jatkaa matkaani, koska olo oli virkeä, eikä kellokaan tuossa vaiheessa ollut vielä kovin paljon. Olin taittanut ensimmäiset 10 kilometriä alle kolmessa tunnissa, joten etenemisvauhti oli jopa omasta mielestäni todella reipas. Taisi siinä olla aika tavalla alkuinnostusta ja päivän autossa viettämisen jälkeen kertynyttä purkamatonta energiaakin.

Harpoin siis Rihmakurun kodalta vielä Nammalkurun autiotuvan pihapiiriin. Ja sehän oli kuin mikäkin erämaan leirikeskus! Nuotioringin ääressä oli muutama kovaääninen retkeilijä, telttoja oli pihalla pystyssä noin puolenkymmentä ja siellä täällä näkyi ihmisiä ilta-askareissaan. Jotenkin tuo näky ei hivellyt silmiäni tai jo omaan rauhaan tottunutta päätäni. Päätin siis vielä jatkaa matkaani kilometrin päässä olevalle Montellin majalle, jos siellä ei olisi aivan yhtä suurta yleisöryntäystä. Päästyäni tuvan ohi solisevan pienen puron yli luontoäiti päätti kuitenkin, että ehkä olisi aika jo pysähtyä. Tunturin takaa työntyi esiin valtava sadepilvi, joka alkoi hyvin pian tihkuttaa ja näytti sille, ettei sade ainakaan laantumaan päin ole. Niinpä tein nopean ja itsenäisen ratkaisun ja päätin astua vähän sivuun polulta ja etsiä telttapaikan tunturin rinteestä hiukan katseilta suojasta. Ja minkä hienon nyppylän teltalleni sieltä pienen koivun vierestä löysinkään. Tässä kohtaa luontoäiti esitti jo parastaan ja vettä tuli koko ajan enenevissä määrin. Päätin nopeasti nykäistä sadevaatteet niskaan ja pistää teltan pystyyn, jos sade vaikka jäisi pidemmäksikin aikaa päälle. Teltan pystyttäminen kovassa sateessa ei ollutkaan aivan yksinkertainen suoritus. Olin tätä uumoillut jo aikaisemmin, mutta todellinen tilanne paljasti homman hankaluuden kokonaisuudessaan. Sooloreissua varten hankkimani uusi teltta koostui kahdesta osasta ja kevyet kaaret piti aluksi pingottaa pelkästä hyönteisverkosta koostuvan sisäteltan ylle. Se oli sateessa tietysti vähän kehnoa puuhaa, koska sisäteltta ei ole vedenkestävä. Jotenkin onnistuin kuitenkin kaaret ulkoteltan kankaan alla suojassa pujottelemaan ja sisäteltta säästyi suuremmin kastumatta. Onneksi olin testannut teltan kasaamista pariinkin otteeseen ennen lähtöä, niin se kävi suhteellisen sujuvasti heti ensimmäisenä iltana vähän haastavammissa olosuhteissa. Ja kun teltta oli pystyssä loppui sadekin kuin taikaiskusta. Tyypillistä. :)

Sateen jälkeen ilta olikin mitä mainioin ja maisemat saivat kyllä sielun lepäämään. Vähän kokonaisuutta tosin häiritsi autiotuvan suunnalta kantautuva dronen pörinä, mutta onnekseen se ei kovin pitkää iltalentoa tehnyt. Minä sen sijaan huomasin tässä kohtaa olevani sen verran nälkäinen, että päivällisen tekeminen olisi enemmän kuin aiheellista. Kävin noutamassa purosta vettä ja iskin trangian tulille. Ensimmäiseksi illaksi varaamani riisit ja kanakastikkeen tyhjensin kattilaan ja kuumensin ruoan kauttaaltaan. Eipä ole samainen eväs varmaan koskaan aikaisemmin yhtä nopeasti hävinnyt tuulensuojaan. Sen verran nälkä oli ehtinyt iskeä reippaan patikoimisen aikana.

Olin jo aikaisemmin iltapäivällä huomannut, että mustikat olivat tässä kohtaa syksyä juuri parhaimmillaan. Siispä päätin vielä iltapuhteenani kaakaot keiteltyäni täyttää retkikuksani mustikoilla seuraavan aamun puuroa silmälläpitäen. Mikäpä sen parempaa olisikaan, kuin aamupuuro tuoreilla tunturin mustikoilla höystettynä. Kuksan sain täyteen satoisista puskista nopeasti. Tässä vaiheessa ilta oli jo sen verran pitkällä, että oli hyvä aika painua hampaiden pesun kautta maate ja testaamaan telttaa ja uutta makuupussia tositoimissa. Mutta siitä ja reissun jatkosta lisää seuraavassa osassa. :)

Tosiaan. Bongasin alkutalvesta sosiaalisen median ihmeellisestä maailmasta ilmoituksen MPK:n järjestämästä naisten talvimaastotaidot-viikonloppukurssista ja hetihän minä siitä innostuin. Oonhan aina ollut hyvin luonnossa viihtyvää sorttia ja lapsuudessa ulkona vietetty aika taisi sisältää enemmän puissa kiipeilemistä kuin maan tasalla könyämistä. Näin orastavaan (huom!) aikuisikään saavuttuani erästelyni on koostunut viime vuosina pääasiassa retkeilystä, Lapin vaellusreissuista ja arkisista pikkuretkistä lähimetsiin geokätköjen perässä. Nyt kuin tarjottimella eteeni tarjottiinkin mahdollisuus vallan erilaiseen kokemukseen. Telttayöpymiseen ja inttihenkiseen meininkiin. Koulutus järjestettiin Porin Säkylässä varuskunta-alueen lähettyvillä. Aluksi ajattelin, josko olisin reissuun lähtenyt yksikseni, mutta päätin kuitenkin houkutella hyvää ystävääni Outia mukaan, joka ei kauaa empinyt ja niin oli leirille ilmottauduttu ja alettiin miettiä, että mihinkähän sitä taas tuli lähdettyä mukaan.. :)

Jännittäääääääääääääää!

Koska leiri järjestettiin Porin nurkilla, jonne on keskisestä suomesta kohtalaisesti matkaa, päätettiin taittaa puolet matkasta jo edellisenä iltana ja mennä yöksi Tampereelle Teemun (<3) luokse. Sieltä ei ollutkaan kuin reipas tunnin ajomatka Säkylään, joka taittui aamuseitsemän jälkeen muutaman nukutun tunnin perästä jännityksen sekaisissa tunnelmissa. Syötiin siinä matkan aikana "vähän" (ihan liikaa) aamupalaa ja hetken harhailun jälkeen löydettiin perille kurssipaikalle.

Innokkaat aamupalalaiset.

Oltiin paikalla naftisti viittä vaille yhdeksän, jolloin suurin osa kurssilaisista oli saapunut jo paikalle. Siivilit saatiin hylätä ja kiskoa ylle armeijan vihreät. Ja kauhoa jo valmiiksi pinkeisiin kupuihin vielä vähän lisää aamupalapuuroa ja leipää.

Aamiaisen jälkeen saatiin vähän infoa viikonlopun kulusta ja meitä kaitseva henkilöstö esittäytyi. Hyvin pian kävi selväksi, että viikonloppu tulisi pitämään sisällään hyvinkin monipuolista ohjelmaa. Mikäs sen parempaa, sitähän kurssille tultiin hakemaankin.

Meitä kurssilaisia taisi olla kaikkiaan 21, joista yli puolet oli ensikertalaisia. Sakki jaettiin kolmeen ryhmään ja pienien paikkavaihdoksien jälkeen päästiinkin siirtymään ulos. Vapaaehtoisia kysyttäessä ilmoittauduin ryhmämme johtajaksi, mikä toi mukanaan hiukan enemmän organisointivastuuta ja päätäntävaltaa.

Päkä kurkkusalaateissa.

Pihalta saimme mukaamma puolijoukkuetaltat kaikkine tykötarpeineen. Niiden kanssa siirryttiin läheiseen metsään ottamaan oppia teltan pystyttämisessä. Mallisuorituksen nähtyämme saatiin toistaa sama omalla teltalla ja jatkaa harjoituksia lämmityspuiden pilkkomisella.

Outin mallisuoritus kirveen käytössä.

Teltat saatiin näreeseen ihan onnistuneesti ja siitä palkinnoksi olikin vuorossa (taas) ruokaa.

Pastaa ja kanakastiketta á la Säkylän varuskuntaruokala.

Iltapäivällä vuorossa oli rastikoulutusta eri pisteissä. Meidän ryhmä aloitti harjoittelemalla solmuja ja kertaamalla ensiapuasioita.

Mites se kylkiasento nyt menikään.

Solmuja.

Aina näissä tilanteissa sitä huomaa, miten joskus jo opittuja taitoja pitäisi aktiivisesti kerrata, että ne pysyisivät mielessä ja jotta niitä oikeasti osaisi käyttää tosipaikan tullen. Solmut olivat sellainen osa-alue, jotka olin totaalisesti unohtanut. En ole koskaan ollut partiossa, enkä solmuja ihmeemmin harjoitellut, mutta ne ihan perinteisimmätkin siansorkat ja paalusolmut olivat vain kalpea aavistus jossakin pääkopan perukoilla. Äkkiähän ne sieltä taas mieleen muistuivat, kun hommiin päästiin, mutta syytä olisi kertailla asioita ehkä joskus siviilissäkin.

Solmujen jälkeen puimme päälle ja suuntasimme ulos harjoittelemaan hätämajoitteen tekemistä ja tulen sytyttämistä kosteissa olosuhteissa.

Meidän ryhmä sai tulen syttymään tuluksilla.

Tässä versiossa laavussa käytettiin pressua, mutta hätätilanteissa katoksi ja maahan laitettaisiin vaikkapa havunoksia.

Ulkorastilla vähän kastuttuamme suunnattiin takaisin sisälle, jossa saimme infopläjäyksen hyvän rinkan ominaisuuksista ja demon hätäpaarien tekemisestä ja käyttämisestä. Tuumittiin siinä porukalla, ettei toivota koskaan joutuvamme siirtämään ketään niillä maastossa. Sen verran raskaalle homma vaikutti.

Ensimmäisen rastikierroksen jälkeen ohjelmassa oli jälleen ruokailu ja mahojen täyttymisen jälkeen vielä toinen kierros oppia. Trangian käytössä ryhmässämme oli niin vankkaa kokemusta, että kouluttajien tehtäväksi jäi pääasiassa pikkuasioihin huomion kiinnittäminen.

Vesi kiehumaan.

Itselle nestekaasuisen trangian käytön opettelu tuli taas hyväksi kertaukseksi. Aikoinani oman trangiani hommattuani hankin siihen heti suoraan kaasupolttimen, joten nestekaasulla ei ole tullut juurikaan pelattua. Siinä kun on omat niksinsä. Hyvin saatiin Outin kanssa vesi kuitenkin kiehumaan. :)

Saatiin oppia suunnistamisesta ja kartan ja kompassin käytöstä.

Myöhemmin illalla päästiin vielä testaamaan ampumista sähköiseen tauluun oikean kokoisella ja painoisella sähköisellä rynkyllä. Se oli superkivaa!

Hmm, tässä kohtaa tarviikin jo vähän miettiä, että missäs järjestyksessä kaikki oikein menikään. Aikaa viikonlopusta on jo puolitoista kuukautta, joten yksityiskohdat ovat ehkä päässeet vähän sumentumaan. Pahoittelen, jos joku asiasta enempi muistava sattuu tämän lukemaan ja miettii, että eihän se nyt kyllä mennyt yhtään tuossa järjestyksessä. :D En löytänyt kuvia kaikesta tekemisestä, joten tapahtumaketju saattaa siitä syystä vähän poukkoilla.

Kuitenkin. Ensimmäisen kurssipäivän huipentumaksi lähdimme iltapimeällä patikoimaan varuskunta-alueella olevan harjun päällä sijaitsevalle laavulle. Varustautumisohjeissa oli käsketty ottaa mukaan tasku- tai otsalamppu, joita emme kuitenkaan patikoimisen aikana käyttäneet. Yllättävän hyvin silmä sopeutui pimeään metsään ja ojat ja risut oli sieltä suhteellisen helppo erottaa. Tilanne olisi ollut ehkä hiukan haasteellisempi, jos lunta ei olisi ollut maassa ollenkaan.

Siellä me siis marssimme jonossa kouluttajamme opastuksella läpi pimeän metsän. Ekstrajännitystä hommaan tarjosi harjun rinteellä räjäytetty paukkupanos, joka sai aikaan erityisen valpastumisreaktion kaikissa meissä ennen äkkirynnäkköä jyrkkään mäkeen. :D

Makkaraa ja vaahtokarkkia.

Taskulamppuja käytettiin harjua tarkemmin tutkiessamme.

Paluumatkan mystinen valo ampumahiihtostadionilla.

Iltapatikka oli kaikin puolin onnistunut. Takaisin leiripaikkaan päästyämme vuorossa oli vielä iltapalan änkeäminen makkaran ja vaahtokarkin täyteiseen mahaan, täydennyspuiden kantaminen teltoille ja iltatoimet. Olin ryhmänjohtajana saanut vastuun huolehtia yön kipinävuorojen laatimisesta. Itse olin toisena vuorossa klo. 00:30. En nukkunut ennen sitä ollenkaan, koska iltatoimet vähän venähtivät ja totesin paremmaksi valvoa ajan ennen oman vuoroni alkamista. Aloitin vuoroni vähän suunniteltua aikaisemmin, koska edellisellä mikolla oli haasteita pitää kamiinassa tuli yllä. Puut olivat sen verran kosteita, ettei hommasta tahtonut tulla oikein mitään. Päästin edeltäjäni nukkumaan ja tyhjensin kamiinan ja sytyttelin sen uudelleen. Keksin lämmitellä seuraavana lisättäviä puita kamiinan päällä, minkä ansiosta loppuyö sujuikin ilman ongelmia ja lämpöä riitti.

Kipinävuorossa oli tunnelmaa.

Yö meni kaikkineen ihan hyvin. Herkkäunisena kiittelin korvatulppien mukanaoloa. Aamulla herättyämme tajuttiin tosin, että kamiina oli sulattanut jäätynyttä maata aikaansaaden kohtalaisia lammikoita alaville kohdille telttaa. Tämä ei yllättänyt kyllä yhtään, vaikkakin ennakointi tässä asiassa olisi ollut ihan hyvästä ja olisimme sillä mahdollisesti välttäneet muutamat kastuneet makuupussit..

Aamupalan  jälkeen sunnuntain ohjelmallisen osuuden täyttivät edellisen päivän oppeja testaavat tehtävärastit, joita kiersimme kahden hengen ryhmissä.

Ei kuulemma tarvii jännittää.

Aa, okei! No hyvä sitten! :D

Rastit koostuivat kartan luvusta, helposta suunnistamisesta, ampumisesta, eläinten jälkien tunnistamisesta, puiden nimeämisestä ja trangian käytöstä.

Keskittyy.

Kannatti keskittyä. :)

Outi vaeltaa.

Kesäsiskot Säkylässä. <3

Selviydyttiin rasteilta ihan hienosti. Tosin odottelua meille tuli aika tavalla, koska oltiin viimeinen liikenteeseen lähtenyt ryhmä. Virallista voittajaa ei tässä suorituksessa jaettu, vaan voittajapari arvottiin meidän kaikkien joukosta.

Varusteiden luovuttamisen jälkeen halukkailla oli mahdollisuus käydä kasarmilla saunomassa. Meitä lähtikin sinne pieni porukka ja vallan mainot löylyt iso amfiteatterimainen sauna tarjosikin. Loppu porukka tuli perästä kasarmiruokalaan syömään ja jälkkäriksi käytiin vielä niillä sotkun kuuluisilla munkkikahveilla. Ai että! Oli niin hyvää! Samassa yhteydessä meille jaettiin todistukset osallistumisesta ja toivotettiin hyvää kotimatkaa.

Kaikkineen näin jälkeenpäinkin ajatellen viikonloppu Säkylässä oli ihan huippu! Viihdyttiin molemmat tosi hyvin ja mahdollisesti tulevaisuudessakin aiotaan osallistua vastaaville kursseille. Hyvää oppia ja kertausta tuli paljon, pääsi tutustumaan samanhenkisiin ihmisiin ja maistamaan palan inttimaailmaa, johon ei muuten ole mahdollista päästä osaksi. Eihän sitä tosin tiedä, mihin kaikkeen sitä vielä tulevaisuudessa päädytäänkään.

Tällä hetkellä eloon kuuluu aika tavalla perin juurin arkista menoa. Päivät täyttyy pääasiallisesti töistä ja treenaamisesta. Toki jossakin määrin aikaa tulee käytettyä myös yhdistyshommiin. Hmm, olikohan syksyllä jo puhetta siitä, että asetuin ehdolle ammattiliittoni liittovaltuustovaaleissa ja pääsin onnekkaasti läpi? Saatoin ehkä mainita asiasta. Marraskuussa aloitettiin valtuustotyöskentely Helsingissä ja työt jatkuvat nyt maaliskuussa kaksipäiväisen perehdytyskoulutuksen  ja toukokuussa varsinaisen kevätkokouksen merkeissä. Huhujen mukaan kaikki valtuutetut ovat saamassa ipadit helpottamaan työntekoa, joten ehkäpä sen avulla aktivoidun päivittämään myös tätä blogiani ahkerammin.. ;)

Valtuustotyöskentelyn lisäksi päädyin jatkamaan paikallisyhdistyksessäni vuoden eteenpäin ja tällä kertaa ehkä hivenen työllistävämmässä, eli sihteerin roolissa. Juuri eilen paketoin kevään ensimmäisen kokouspöytäkirjamme. Siitä se taas lähtee. Pari vuotta kerkisin vaikuttaa myös paikallisen raskaan musiikin yhdistyksen hallituksessa, mutta sen kohdalla annoin nyt tietoisesti tilaa uusille tulokkaille ja jättäydyin hallituksesta pois. Tuleehan sitä varmaan kokouksissa istuttua ja joillain keikoilla käytyä lippuja myymässä edelleen, mutta eipähän hommassa ole ainakaan samanlaista velvoitetta ja sitovuutta kuin aikaisemmin.

Tämä alkuviikko työrintamalla onkin ollut vähän tavallisesta arjesta poikkeavaa eloa eli koulutuksessa istumista. Kuulun koulumme johtoryhmään ja meitä ja muualta tulleita kollegoitamme koulutettiin johtoryhmätyöskentelyn saloihin nyt kahden päivän ajan teemalla "coachaava pedagoginen johtaja". Pakko kyllä tunnustaa, että maanantaiaamuna koulutuspaikkaan ajellessani mietin hetken, että mitä minä, koulunkäynninohjaaja, oikein teen moisessa koulutuksessa! Mutta ahaa, kylläpä vain olikin koulutus paikallaan! Näihin kahteen päivään sisältyi todella paljon oivalluksia omasta itsestä osana työyhteisöä ja konkreettisia työkaluja johtoryhmätyöskentelyyn ja tiimin vetämiseen. Jatkamme näistä samoista aiheista vielä kolmen päivän ajan ennen kesää.

Mutta se työstä. Puurtamisen vastapainona on tullut treenattuakin. Ylläri! Tein radikaalin liikkeen tuossa ennen joulua ja siirryin käymään kokonaan uudella kuntosalilla. Taisin tästä mainitakin. :) Alussa ajattelin homman olevan vain kokeilu, mutta kappas, sillä tiellä ollaan edelleenkin. Superfit Vaajakoskella osoittautui hyvin nopeasti oikeaksi paikaksi minulle. Vähän on edellisen salin treenikavereita ikävä, mutta eipä ole Superfitin voittanutta! Paikan laitekanta on vertaansa vailla ja sieltä löytyy kaikki kovaan treeniin tarvittava. Henkilökunta on mukavaa ja kuuntelevaista, eikä paikan hengessä todellakaan ole valittamista! Olen kyllä tietoisesti alkanut jälleen treenata luurit päässä, ettei homma karkaa pelkäksi seurusteluksi. :D Ilokseni olen myös saanut osa-aikaista treeniseuraa ystävästäni Outista. Huomenna taas mennään treenaamaan jalkatreeni yhdessä. :)

Saleilun saralla muu ei ole muuttunut, kuin paikka. Valmennuksen ohjeilla jatketaan edelleen. Tällä hetkellä salitreenejä mahtuu viikkoon kolmesta neljään. Viisijakoista viikkoa ei ole ollut aikaa (eikä voimia) vetää hetkeen. Viime viikonloppukin meni aika aktiivisissa merkeissä. Perjantaina oltiin Teemun kanssa Katseessa myymässä keikkalippuja koko ilta ja sekä lauantaina että sunnuntaina autettiin kavereita muutossa. Huh! Tuli taas ihan pari rappusta päivien aikana rampattua ylös-alas.

Illalla koivet ja selkä huusi hoosiannaa. Ollaan sen verran joustavasti otettu nyt ruokailujen kanssa, että viikonloppuihin on mahtunut vapaita aterioita. Muuttoavusta kiitoksena käytiin syömässä kebabbia Jyväskylän parhaassa kebulassa, eli Kebab Housessa. Ai että! Mun ehdoton lemppari siellä on kanan rintafile-kebab sopivan tulisella hot taco-kastikkeella. Tällä kertaa testasin sitä iskenderin muodossa ja kyllä toimi. Kupu täyttyi, mutta överiähkyltä onneksi vältyttiin, vaikka kuvasta voisi ehkä toisinkin päätellä.. :D

Näiden virallisten valmennusjaksojen välissä ollaan tosiaan syöty cleanisti viikot ja otettu vähän rennommin viikonloppuisin. Ulkona syöty ateria tai pikkuinen pussi karkkia ei kyllä kokonaisuutta kaada, kun muuten treenaa kovaa ja viikot elää ruokavalion mukaan. Tosin maaliskuussa alkavan valmennusjakson myötä palataan taas tiukkaan ruotuun 10 viikon ajaksi. Teemun oli tarkoitus vetää se aika dieetillä ja minä jatkan Bullin ohjeiden mukaan buildilla ja koetan kasvattaa massaa tähän runkoon. Näin naisena lihas ei jännästi oo hypännytkään kriittisiin paikkoihin, vaikka puntteja säännöllisesti ja tehokkaasti tuleekin heiluteltua. Homma vaatii siis pitkäjänteistä ja progressiivista työtä.

Tässä välissä treenaamista on tullut harjoiteltua myös poseeraamisen muodossa. Käytiin Jernan kanssa Sirpan poseerausvalmennustunnilla joulun välipäivinä ja parin viikon takaisen ryhmätapaamisen yhteydessä olin vielä tiimimme posetreeneissä ja sunnuntaina Alonan opissa. Tulipahan tehoannos poseeraustreeniä ja korkkariköpsöttelyä, mikä on kyllä hyvä. Aika äkkiä opitut asiat alkaa nimittäin unohtua, jos niitä ei aktiivisesti pidä mielessä.

Huomenna edessä on siis paluu perusduunin ääreen. Ihan kivaa näin kahden koulutuspäivän jälkeen nähdä työkavereita ja oppilaita. Perjantain otan luultavasti ylityövapaaksi, koska menen silloin työhaastatteluun Pirkanmaalle. Hii, jännää! Oon nyt aika aktiivisesti hakenut töitä Tampereen seudulta, että saataisiin Teemun kanssa edes jossakin vaiheessa tämä elomme saman katon alle. Jännityksellä odotan, millainen paikka tulee olemaan ja millainen fiilis siitä tulee. Luotan näissä asioissa nimittäin hyvin paljon omaan tuntemukseeni ja siihen, millainen olo haastattelijoista ja asiakkaista välittyy. Hyvin äkkiä se aina valkenee, onko paikka minua varten vai ei. Mutta lähdetään nyt katsomaan ja äimäilemään, että miten tämän tytön käy. :) Koetan tehdä tästä blogin päivittämisestä taas rahtusen säännöllisempää, kun ihan huippukivaa tässä on taas ollut istua ja suoltaa asiaa omasta elosta. Tätä kautta taas tajuaa, mitä on ollut, missä on menossa ja mitä on tulossa. Aika terapeuttista etten sanoisi!

Ihanaa! Syksy on täällä! Mun lempparivuodenaika! Luonto on niin kaunis valmistautuessaan talveen.

Syyskuun ehtoopuolella siis jo ollaan ja kolmatta viikkoa valmennusta vedetään. Niijoo, tosiaan, All Out 3-valmennusjakso alkoi maanantaina 5.9 ja siitä saakka ollaan taas menty eloa etiäpäin Bullin kurissa ja nuhteessa. Kyllähän mää koetin elintapojani prepata jo ennen valmennusjakson alkamista, mutta aina se viimeistään virallisen osion alkaessa skarppiintuu se homma kunnolla. :) Hyvällä sykkeellä on menty etiäpäin. Ruokavaliossa noudatan nyt Build-ryhmän ohjeita, eli ruokaa tulee koneeseen pikku hiljaa lisääntyvällä tahdilla niin, että lihaskasvu olisi maksimaalista ja rasvan kertyminen kroppaan mahdollisimman vähäistä. Toistaiseksi homma vaikuttaisi etenevän hyvin. Paino on lähtöpäivästä pudonnut puolitoista kiloa, eli turhan hötöt on liikahtaneet ja olo on kaikin puolin virkeä ja energinen. :) Treenata on kiva, kun jaksaa tehdä hyvin ja kroppa ottaa treeniä hyvin vastaan.

Kapeaa prässiä WFC:llä Tampellassa.

Ollaan tässä viime viikkojen aikana kunnostauduttu rakkaan puolisoni (nykyisen kihlattuni ;) <3) kanssa käymällä vieraisilla eri kuntosaleilla. Mähän oon ollu jo kohta seitsemän vuoden ajan Kuntomaailman uskollinen asiakas ja nyttemmin on herännyt halu käydä vähän nuuskimassa muitakin paikkoja. Tai no sattuipa sopivasti olemaan avoimien ovien viikkoja, niin päätettiin niitä hyödyntää ja käydä katsastamassa vähän uusia nurkkia. Parisen viikkoa sitten perjantaina oltiin Leijonanluolassa. Se sijaistee aika liki Jyväskylän keskustaa ja sinne meillä on puhe ollut mennä muutaman kerran aikaisemminkin. Sovittiin salitreffit Teemun kaverin Ismon kanssa ja käytiin pumppailemassa perjantaina alkuillasta lähes tyhjässä salissa. Paikka oli melko pieni, mutta ihan toimivan oloinen. Hyvin sai treeninsä siellä tehtyä, mutta testiryhmämme kiinnitti huomionsa muun muassa niukkaan käsipainovalikoimaan (joka loppui jo 35 kiloon) ja hassuun hack-kyykyn ja prässin yhdistelmälaitteeseen. Ihan mainio paikka, mutta ei jatkoon.

Vipareita takaolkapäille Leijonanluolassa.

Heti seuraavana päivänä hyödynnettiin vielä Muuramen uuden kuntokeskuksen, Aliven avoimia ovia ja käytiin lauantain treeni tekemässä siellä. Mikäs siinä oli ihan uusissa puitteissa tehdessä. Salilta löytyi aika lailla kaikki tarvittava, joskaan suoria tankoja ei koko paikassa ollut.

Ja sattuipa sopivasti, että juuri tänään oli työsähköpostiini tullut ilmoitus, että Muuramen kunnan työntekijät saisivat hyvän alennuksen Aliveen. Kuukausihinnaksi jäisi enää vain 37 euroa. Eipä olisi kallis sijoitus. Periaattessa treenit voisikin siirtyä tekemään Aliveen, mutta ainoanan miinuksena olisi salin sijainti Muuramessa, 15 kilometrin päässä kotoa. Töiden jälkeenhän treenaamaan mennessä asia ei olisi mikään ongelma, mutta esim. ilta- ja viikonlopputreenejä varten olisi ajettava vähän turhan pitkä matka salille. Ei siis ehkä kuitenkaan jatkoon tämäkään paikka.

Pushdown @ Alive Training & Therapy

Mutta jottei ihan totuttuihin kaavoihin tulisi kangistuttua, niin päätin mä vaihtaa salia tässä kuitenkin. Ainakin joksikin aikaa. :D Käytiin Teemun kanssa treenaamassa paljon kehutulla Superfitillä Vaajakoskella ja pakko kyllä sanoa, että se paikka teki meihin molempiin tosi suuren vaikutuksen. Sali itsessään ei ollut jättisuuri, mutta sieltä löytyi kaikki tarvittava. Treenilaitteet ja painot oli sijoiteltu fiksusti, jolloin ruuhkaa samalle pisteelle ei pääse niin helposti syntymään. Haittapuolena eivät myöskään suinkaan toimineen jääkaappi-pakastimen kokoiset punttimiehet ja kireässä kondiksessa olavat naiset. ;) Superfitillä viihdyttiin hirmu hyvin molemmat.

Olin alussa kokonaan irtisanomassa jäsenyyteni Kuntomaailmasta, mutta paikan omistaja sattui huomaamaan aikeeni ja ympäripuhui minut kuitenkin aluksi laittamaan jäsenyyteni katkolle. Siitä kun ei aiheudu mitään lisäkuluja ja voin tauon aikana päättää jatkanko Kuntomaailmassa vai irtisanonko jäsenyyteni. Järkevää. Korttini on tauolla lokakuun alusta vuoden loppuun saakka ja kerkeän sinä aikana varmasti päättämään, onko Superfit tulevaisuuden treenipaikkani, vai palaanko takaisin Kuntomaailmaan tutun treenikaveripiirin pariin. Totuuden nimissä on pakko sanoa, että aluksi olin todella innoissani muutoksesta, mutta h-hetken lähestyessä se asia onkin alkanut jännittää vähän. Oon niin kauheen pitkään käynyt nykyisellä salillani, että siitä on tässä ajassa kerinnyt tulla jo toinen kotini ja sinne muodostumaan mukava treenikavereiden piiri, joiden kanssa on mainio treenata. Vähän sama kuin menisi uuteen työpaikkaan, jossa tiloihin ja ihmisiin joutuu tutustumaan ihan uudelta pohjalta. Mutta eiköhän se tästä. Muutos on uusi alku, eikähän tässä mitään peruuttamatonta olla tekemässä. Voihan se hyvinkin olla, etten kaipaa entiseen enää sen jälkeen, kun totun käymään Superfitillä. Jääpi nähtäväksi. :)

Muutoin arkeeni nyt ei ihmeitä kuulu. Töitä, salia ja etäsuhteen ylläpitämistä. Arkeen ripauksen extremeä oon saanut nukkumalla ihanan kuulaita ja viileitä syksyisiä öitä parvekkeella. Viimekin yönä tähyilin tähtiä makuupussin suojista ja olin aamulla tavattoman onnellinen hyvin nukutun yön jälkeen. Aivotkin tuntuivat tänään toimineen jotenkin erityisen vilkkaasti. Johtuneekohan se täysin raikkaasta yöilmasta.

Toinen ilonaiheeni on ollut ruokavalion runsaat annoskoot. Minä ikuinen suursyömäri olen viimeinkin saanut sen verran ruokaa syödäkseni, ettei nälkää ole pahemmin tarvinnut kokea. :)

Treenipäivinä hiilaria on molemmilla päivän pääaterioilla ja aamunsa saa JOKA AAMU aloittaa rakastamallani puurolla. <3 Ei ole tällä tytöllä juurikaan valittamista. Mitä nyt joskus tuppaa kiire tulemaan kaiken tekemisen keskellä ja silloin saattaa joutua riisikakkunsa syömään vaikka autossa..

Ja niin. Onhan tässä mulla jännätkin ajat tulossa. Asetuin nimittäin ehdolle ammattiliittoni Jytyn liittovaltuustovaaleissa. Liittovaltuusto käyttää ylintä päätösvaltaa ja sinne valitaan nyt ensimmäistä kertaa valtuutetut suoralla jäsenvaalilla. Länsi-Suomen alueelta valtuustoon pääsee 11 edustajaa. Uskon mahdollisuuksiini vaaleissa, mutta jos paikka ei aukea, niin ei minun maailmani siihen kaadu. Otan tämän kaiken hyvänä oppikokemuksena ja onhan minulla onneksi näitä vastuutehtäviä ja harrasteita jo siinä määrin, että aikani saan varsin hyvin kulumaan näilläkin. :) Äänestysaika alkaa ensi viikon maanantaina ja kestää kaksi viikkoa. Lopullinen vaalitulos on siis selvillä 10.10. Jännää, saas nähdä, että miten tässä käy. :)

Teemun kanssa kuvattiin minusta edustuskuvia. Noh, niistähän tuli ihan minun näköisiä :D

Huomenna on jo torstai. Töissäkin siirryin tällä viikolla taas täyteen työaikaan, joten työpäiväni ovat vähän aikaisempaa pidempiä. Töiden jälkeen vuorossa on viikon kolmas treeni, jalat. Jaiks.

Illaksi tehtiin treffit hyvän ystäväni Annin kanssa. Mennään kaupungille fiilistelemään Valon Kaupunki-tapahtumaa. Ja varsinkin Kirkkopuistoon viritettävät jättimäiset valaistut puput kiinnostavat meitä. Ne kun ovat osa Valon Kaupunki-tapahtumaa vain torstaista lauantaihin. Ja mä lähden viikonlopun viettoon Tampereelle jo perjantaina iltamassa. VR:llä on syyskampanja ja junaliput maksavat vain 10 euroa suuntaansa. Nappaan siis junan alleni ja menen mukavasti joustavalla kyydillä Tampereelle ja takaisin. Samalla reissusta tulee vähän rennompi, kun ei tarvitse itse ajaa. Viikonlopulle jää vielä kaksi treeniä yhdessä tehtäväksi. Nythän onkin erityisen mukavaa treenata yhdessä, kun tehdään molemmat samaa ohjelmaa. Voidaan siis kirjaimellisesti parisuhdebodailla. ;)

Mutta näihin kuulumisiin ja tunnelmiin tällä kertaa. Rentoa loppuviikkoa!

Ajattelin ripsotella tähän tarinaani nyt kohtalaisesti kuvia menneeltä kesältä ja sen moninaisilta kinkereiltä ja reissuilta. Juhannuksen jälkeen kronologisesti edeten seuraavana reissuna mulla taisikin olla matka suomen entiseen pääkaupunkiin, elikkäs Turkkusseen. Ystäväni Mirkka muutti Turkuun vuodenvaihteessa ja jo siitä saakka meininkinä oli pistäytyä kylään jonakin sopivana hetkenä. Noh, kevät oli valmennuksen kanssa kohtalaisen kiireistä ja kuormittavaa, joten päätettiin yhdessä tuumin säästää näkeminen keskikesän kauneimmille (tämä oli optimistien oletus vielä reissun suunnitteluvaiheessa) päiville. Siispä nappasin jo hyvissä ajoin itselleni onnibussiin liput ruhtinaallisella neljällä eurolla ja istahdin matkalle kohti Turkua. Säät suosi ja jälleennäkeminen oli huisin kiva! Fiilisteltiin kaikkea vanhaa ja nautittiin hyvästä säästä, ruoasta ja juomasta kauniissa kesäillassa.

Hauskaa oli. :D Mirkka oli käyny jo muutamaan kertaan testaamassa jokirannan lähellä olevaa Niska-nimistä ravintolaa ja sen pitsoja, joten päädyttiin hänen suosituksestaan siis sinne.

Muistikuvani pitsan sisällöstä ovat näin puolitoista kuukautta h-hetkeä myöhemmin hitusen hatarat, mutta näin kuvan tukemana muistelen pitsassani olleen kanaa, pekonia, punasipulia ja rucolaa. Ainakin. Ja kyytipoikana huurteisen kylmää Happy Joe-sidukkaa. :) Kierreltiin jokilaivoilla, tarinoitiin paikallisten kanssa ja vietettiin hauskaa aikaa, kuten joskus silloin ennen, kun vielä samaa cityä asutettiin.

Huisin, mutta hiukan rankan Turun turneen jälkeen palasin kotia kohden puoleen väliin saakka ja hyppäsin pois bussista Tampereella. Ja jotta elo ei olisi käynyt liian yksitoikkoiseksi, jatkettiin siitä suoraan matkaa ystävämme kesämökille saunomaan ja syömään hyvin. Elvyttävää touhuahan se oli.

Mieli lepäsi kauniissa kesäillassa.

Seuraava viikko meillä kuluikin Teemun kanssa ihan normaalisti pääasiassa kotosalla. Salilla taidettiin reeniä käydä vääntämässä, mutta muutoin mielessä siinteli jo tulevan viikonlopun lähtö Wieniin yhdessä Teemun vanhempien ja pikkusiskon kanssa. Sanja oli varannut meille jo keväällä lento+hotellipaketin kolmeksi yöksi Wieniin. Teemun porukat tuli hakemaan meitä lauantaina päivällä ja lento Wieniin lähti iltapäivällä. Perillä kohteessa oltiin siis jo kivaan aikaan illasta.

Hotellin lähellä oli huisi väriä vaihtava suihkulähde jossa hempeiltiin. ;)

Alkuun suunnistaminen miljoonakaupungissa vaati hieman karttaa ja google mapsia..

Käytiin Sissin linnassa äimistelemässä kaikkea kullattua ja kaiverrettua. Kierrettiin palatsissa 40:n huoneen kierros ja jättimäiseen puutarhaan päästyä alkoi minuakin jo vähän uuvuttaa. Helle oli todella painostava ja lämpötila kipusi reilusti yli kolmenkymmenen. Nurmikolla käveleminen oli kyltin mukaan kielletty, mutta eivätpä olleet älynneet kieltää makoilua. :D

Mutta ei väsyttänyt niin paljoa, etteikö sisäinen lapseni olisi innostunut leikkipuiston ja keinulaudan löydettyään. :D Ja Hellusta sain vielä itselleni sopivan keunukaverin.

Iltapäivällä taivas sitten tummeni ja antoi sekä rakeita että vettä matkalaisten iloksi ja riemuksi oikein kunnolla. Oltiin pahimman kuuron aikana onneksi metrolla tulossa takaisin kaupunkiin, joten säätilan äkillinen muutos ei onneksi kovin pahasti häirinnyt. Vähän aikaa asemalla päivystettiin suurimpien rakeiden ropsahdellessa katuun ja jatkettiin sitten siitä reippaasti etsimään Euroopan pisintä ostoskatua ja ruokapaikkaa.

Kaikkineen Wien oli todella positiivinen kokemus! Siisti, kaunis ja monipuolinen. Reilussa kolmessa päivässä kerkesimme kiertää keskeiset nähtävyydet ja syödä mahat täyteen schnitzeliä ja sachertorttua. Sää oli koko reissun ajan aurinkoinen ja helteinen. Hintataso suomeen verrattuna oli edullinen. Kahdellakympillä sai hyvästä ravintolasta pääruoan, juoman ja jälkiruoan. Pääasiassa söin aika tavalla varmoja ruokia, mutta kokeilunhaluisena päätin kerran kuitenkin ottaa ja räväyttää jotakin vähän paikallisempaa. Ja se näytti sitten eteen kannettuna tältä:

Eh. Ei ihan mun esteettistä silmää miellyttävää kamaa. :D Annos piti sisällään siis ylikypsää possua lihaliemessä, olutmarinoitua kaalia ja tuon ihme leivänmurupalleron, jonka nimeä nyt en taaskaan muista. Se on kuitenkin näille vähän sama asia kuin karjalanpiirakat meille. Perinteistä ja ilmeisen suosittua. Mun osalta urakoin annoksesta onnistuneesti maukkaan lihan ja liki kaiken kaalin. Tuosta möykkypallerosta riitti pari haarukallista. Ei se pahaa ollut, mutta rakenne ja niukka maku ei oikein olleet mun juttuja. Vaan tulipahan testattua.

Niin tuli muuten testattua myös Black Mamba! Ja vieläpä kahteen kertaan. Eli suuren Prater-nimisen huvipuiston veret seisauttava kieputin. Ihan sairas laite. Siinä jää kyllä ihan kaikki suomen huvipuistojen väkkyrät kakkoseksi. Teemu urhoollisesti (tietämättömänä) lähti ekaan kyytiin, mutta toisen tyytyi jostakin kumman syystä kuvaamaan. :D Ja hienosti kuvasikin. Linkki Youtubesta löytyvään videoon alla:

https://www.youtube.com/watch?v=PnavSYjuHK4

Wien jätettiin taaksemme tiistaina myöhään illalla. Lento pääsi lähtemään reilusti aikataulusta jäljessä kaupungin ylle mylläämään jääneen ukkosen takia. Kotona suomessa oltiin yhdentoista maissa ja takaisin Tampereella vasta seuraavan vuorokauden puolella.

Ei paljoo pöly ehtinyt edellisen reissun jäljiltä laskeutua, kun jo jatkettiin matkaa Jyväskylään. Kotia olikin jo ikävä, kun en siellä pitkään aikaan ollut käynyt muuta kuin vain kääntymässä. Taidettiin siinä viikon aikana käydä tekemässä jokunen reissupöhötyksen sulatustreeni ja viikonloppuna käytiin edustamassa kavereiden 99-vuotiskekkereissä naamiaisten merkeissä.

Teemu panosti ja osti ihan kunnon naamiaisasun. Mä säästin ja menin vanhalla halloween-puvulla tuunattuna uudella peruukilla. :) Huisit kekkerit oli.

Oltiin pitkin kesää jo haaveiltu, että oltais lähdetty tekemään kunnon vaellusreissu Lappiin. Arvottiin asiaa ja laskeskeltiin kustannuksia ja tultiin siihen tulokseen, että lähdetään suunnitelma toteuttamaan. Kohteeksi valikoitui mun jo viime kesänä huikeaksi toteama Käsivarren erämaa. Otettiin reissulle kuitenkin hiukan uudet reitit ja aloitettiin reissu Norjan puolelta. Viikon verran saatiin viettää aivan uskomattomissa keleissä ja maisemissa.

Laitan tähän postaukseen vain tän yhden kuvan reissusta. Mietin jo siellä ollessani, että tämä on sellainen matka, josta haluan tehdä ihan oman postauksen blogiin. Luin nimittäin ennen matkaan lähtöä paljon samoissa maisemissa olleiden reissareiden blogeja ja kirjoituksia ja sain niistä valtavan paljon ideoita ja vinkkejä reitin suunnitteluun ja muihin huomioonotettaviin asioihin. Siispä ajattelin kerrankin osaltani olla fiksu ja taltioida oman reissumme näin jälkikäteen kuvin ja sanoin tänne blogiin, jos siitä vaikka joskus olisi hyötyä jollekin samoille seudulle suuntaavalle. Ja vaikka ei olisikaan, niin kirjoitan reissusta hyvin mielelläni hiukan seikkaperäisemminkin. Sen verran huikean viikon saimme näissä mahtavissa maisemissa yhdessä viettää.

Lapista palattuamme kesä olikin jo aika lailla ehtoopuolella. Mulla oli lomaa jäljellä noin viikko ja sen vietimme sekä Tampereella että Jyväskylässä. Viimeisenä lomapäivänä käytiin testaamassa keväällä uudistunut Foodi Kauppalaispihalla.

Burgeri oli jättimäinen ja tämän mätöksen syötyäni olin superkiitollinen siitä, että sain kävellä kotia Teemun jäädessä hierontaan Penan "hellään" käsittelyyn. Tähän suoritukseen olikin hyvä sinetöidä mässäilykausi ja alkaa pikku hiljaa palauttelemaan mieliin ruokavaliota ja perusarkea. Kesä oli ihan mahtava ja todella voimaannuttava. Työasiat ei pälkähtäneet pieneen mieleenkään ja töihin oli mukava palata rentoutuneena ja kesään tyytyväisenä. Tosin näin reilut pari viikkoa täyttä häkää painaneena olo on vähän sellainen, kuin kesälomaa ei olisi ollutkaan. :D Arki astui kyllä eloon hetimiten, kun lapsukaiset palasivat kouluun. Töiden alkamisen myötä olen myös palannut noudattamaan pääsääntöisesti ruokavaliota. Menen ohjeiden mukaan ehkä noin 80% ajasta ja treenit teen täysin ohjeistuksen mukaan. Seuraava valmennusjakso alkaa taas syyskuun alussa ja se 10 viikkoa tulee vedettyä vanhan kaavan mukaan ihan pilkulleen ohjeiden mukaan.

Mutta koska vielä ei ihan ole sen aika, sain nauttia vanhempien kanssa yhteisestä retkestä (ja retkimakkaroista) Pyhä-Häkin kansallispuistoon viime sunnuntaina. Oli mahtava päivä viettää siellä yhdessä hyvässä säässä, seurassa ja hyviä eväitä natustellen.

Maasto Pyhä-Häkin kansallispuistossa on helppokulkuista ja kohtalaisen tasaista.

Minä ja äiti <3

Mulla ois ollu tähän laittaa vielä kuva isästä ja isosta vanhasta kelosta, mutta kuva mokoma ei suostunut kääntymään oikeinpäin, vaikka laitoin siihen kaiken tietoteknisen osaamiseni. Ärsyttävää. Vaan ehkä laitan sen silti tähän. Koska se on hyvä kuva ja koska eihän tässä elämässä muutoinkaan kaikki aina mene ihan jiiriin.

Vietettiin viime viikonloppu siis eri osoitteissa Teemun kanssa, kun hää meni peliporukkansa kanssa grillailemaan ja mä jäin kotio Jyväskylään. Kävin treenaamassa molempina päivinä ja Pyhä-Häkissä tosiaan sunnuntaina.

Näitä kirjoitellessa ajatus karkaa vähitellen pian alkavaan valmennusjaksoon ja sen tuomiin haasteisiin. Lähden All Out kolmoselle siis build-ruokavalion mukaan, eli tarkoitus on dieettiä suuremmilla ruokamäärillä antaa keholle mahdollisuus rakentaa lihasmassaa ja ylläpitää hyvät treenitehot. Odotan tulevaa spartalaista aikaa kyllä kovasti ja kaikkein hienointa tässä on se, että saan jakaa tämän matkan oman kumppanini Teemun kanssa. <3 Ei läheskään jokaisella ole tätä tukea elämäntavalleen ja valinnoilleen. Olen hyvin onnekkaassa asemassa, että tehdään tätä yhdessä Teemun kanssa samalla intensiteetillä ja jaetaan samalainen arki, vaikkakin aika kaukana toisistamme.

Tähän loppuun laitan vielä nappaamani kuvanrinnastuksen tämän vuoden helmikuu-elokuu väliltä, jossa näkyy hiukan muuttunutta ulkokuortani. Nousee ne olkapäät sieltä, kun jaksaa vain tehdä töitä. :) Ja minähän jaksan. Eipä muutako puhtia sateiseen syksyyn ja harmauteen kaikille ja palataan sen vaellustarinan muodossa syssymmällä. :)

Festarikamumme Kirsti saapui pian tämän jälkeen Jyväskylään ja suunnattiin koko konkkaronkka salille treenaamaan. Mun osaksi tosin valikoitui vetää Kirstille tiukka jalkatreeni, koska oma oloni ei ollut otollinen treenaamisen kannalta. Kurkku oli raastinrauta ja nenä tukossa kuin vessanpytty viikon ummetuksen helpotuttua.. Ratkaisu oli siis ihan hyvä näin.

Salilta päästyä käytiin ostamassa Minimani tyhjäksi juhannusruoista ja mentiin kotia kokkaamaan. Mun viimeisen illan puhteeksi jäi vielä ommella Teemun festariliiviin viisisataamiljoonaa pätsiä huonolla langalla ja yhteistyöhaluttomalla ompelukoneella. Lopputuloksena oli neljä (!) katkennutta neulaa, loppunut musta lanka (korvasin vihreällä :D) ja palanut käpy ompelijalla. Mutta niin vain tuli liivi valmiiksi.

Torstaina herättyä oli ohjelmassa viime hetken shoppailuja keskustassa ja festarikamumme Tanelin poiminen mukaan remmiin. Myös ihana Outi-ystäväni tuli mulle lettejä festarikampaukseksi vääntämään. Huippua. <3 Sittenhän siitä loppupakkauspaniikin saattelemana lähdettiinkin kahdella autolla köröttelemään kohti Pohjanmaata ja kahdeksatta nummirokkijuhannusta!

Perille päästyä taivaalta ropisi vähän vettä, mutta se onneksi taukosi aika pian. Pistettiin leiri pystyyn ja laskeuduttiin juhannuksen viettoon. :)

Nummessa on tosiaan tullut vietettyä jo kahdeksan juhannusta. Muutama välivuosi on joukkoon mahtunut, mutta nyt taas edelliset kolme juhannusta on tullut näillä metallikinkereillä vietettyä. On huippua, että sinne on muodostunut ihan oma porukkansa, jota tulee nähtyä pääasiassa oikeastaan vain Nummirokissa. Osaa tietysti muunakin aikana vuodesta, mutta sieltä ne löytää aina ne tutut festarikaverinsa vuoden jälkeen lähes samoilta paikoilta, jos vaikka vuoteen ei ole tullut siinä välissä nähtyäkään. Nummessa vallitsee aivan käsittämättömän hieno ja leppoisa tunnelma. Festari vetää paikalle tuhansia metallipäitä, mutta järjestyshäiriöiltä vältytään lähes joka vuosi. Tänä vuonna festari oli yltänyt uuteen kävijäennätykseensä, kun peräti 19 500 metallipäätä oli saapunut metsän keskelle juhannusta vastaanottamaan.

Torstaina katsastettiin Turmion Kätilöt, Gloria Morti, Fleshgod Apocalypse, pätkä Stratovariusta ja oma henkilökohtainen rakkauteni, Wolfheart. Hyviä keikkoja oli ja kaikin puolin onnistunut ensimmäinen päivä. :)

Perjantai aukeni aurinkoisena ja teltta kävi mahdottomaksi paikaksi nukkua jo kohtalaisen varhain. Siispä trangia tulille ja aamupalan laittoon. Ollaan reissuillamme oltu aina kohtalaisen omavaraisia ja tehty paljon evästä myös itse. Tokihan joitain sapuskoita tulee kojuistakin ostettua, mutta mikäpäs sen parempaa, kun omassa leirissä trangialla keitetty pannukahvi. :)

Perjantai oli jo ennakko-odotusten mukaan meille se kovin keikkapäivä. Se alkoi jo 13:45, kun Omnium Gatherum aloitti rantalavalla. Siitä ennen keikan loppumista karattiin Kirstin kanssa odottelemaan Diabloa eturiviin. Helle helli ja ihmisen kelpasi olla. Kuten kuvasta näkyy.

Aurinkorasvaa kului, mutta onneksi meistä kukaan ei palanut. Aika paljon punaisia nahkoja nimittäin vilisi näköpiirissä. Ennakoimme kivuliaita aikoja varsin monelle nahkansa polttaneelle..

Diablon jälkeen käytiin pikapikaa nappaamassa vähän evästä leiristä ja sitten suunnattin taas takaisin alueelle. Minä otin sivuportin kautta keulan, koska koko festareiden eniten odottamani bändi oli juuri aloittelemassa. Oon innokas folk-metallin fanittaja ja saksasta saakka paikalle tullut Equilibrium laittoi tossuihini todella vauhtia. Siellä tämä tyttö pyöri ja jammasi pitissä koko keikan. Kerran kävin välillä hörppäämässä vähän vettä ja sama meno jatkui taas. Aivan järjettömän huisi keikka oli! Siitä lampsittiinkin koko sakki suoraan keikan loputtua uimaan. Sen verran kuuma oli olotila.

Muutoin päivä sujui bändistä toiseen siirtyessä ja aina välillä virvokkeita anniskelualueella nauttien. Lyötiin Kirstin kanssa vetoa vuodenvaihteessa, että ollaan tipattomalla nummirokkiin saakka. Veto piti ja kylmä lonkero maistui mainiolle puolen vuoden tauon jälkeen nummen helteestä ja bänditarjonnasta nauttiessa. Mitään övereitä ei tosiaan tullut vedettyä, vaan oikeasti sivistyneesti seurassa naukkailtua. Kesä menee varmaan fiksusti relaten sekä ruoan että juomien suhteen, koska syksyn ja All Out kolmosen myötä meno muuttuu taas tiukan kurinalaiseksi. Kestää sit taas pää hyvin menossa mukana, kun on välistä vähän höllännyt.

Perjantai päättyi osaltamme paluukeikan heittäneen Ajattaran silmäilemiseen. Kylläpä se kuulostikin hyvältä, vaikka kovin paljon Ajattaraa ei ole minun tullutkaan kuunneltua.

Lauantai oli taas vastaavasti perjantain vastakohta. Meille kovimmat bändit oli ehdottomasti olleet jo perjantaina, joten siksipä lauantain osaksi tuli olla enemmän sosialisoitumisen päivä kuin musiikillinen ilotulitus. Vietettiin paljon aikaa leirinnässä tarinoiden ja käytiinpä saunomassakin kuuden jälkeen porukalla. Rannan telttasaunassa oli ihan tosi kosteat ja pehmeät löylyt! Ehdottomasti suosittelen kokeilemaan, jos joskus tulee mahdollisuus testata telttasaunaa. Pimenevään iltaan kuului vielä perinteisesti lettujen paistoa ja tulistelua vaahtokarkkien merkeissä.

Päivä jo valkeni, kun kömmimme telttaan nukkumaan. Herätys tuli taas auringon (ja äänekkään leirinnässämme vierailleen seurueen) ansiosta varhain. Naapurileirin hepulta oli loppunut autosta akku ja sitä ongelmaa joukolla koitettiin heti aamusella ratkoa.

Tai Teemu söi aamupalapitsaansa, kun minä googletin auton käynnistämisohjeita apukaapeleiden avulla. Virtaa saatiin järkkäreiden autosta ja Simo (vai oliko se Timo) pääsi aloittamaan kotimatkansa kohti Turkua.

Pikku hiljaa mekin purettiin siinä leiriämme ja Anita Hirvosen kaksoisolento tuli kylään, kun sain lettikampaukseni auki. xD

Letit kesti ihan superhyvin kaikki kolme päivää ja ne keräsi tosi paljon kehuja! Ensi vuonna sama uudestaan. :)

Lähtömme sai tosin mielenkiintoisen käänteen, kun omakaan autoni ei lähtyenyt startista käyntiin. :-/ Kännykän lataaminen autolaturilla oli sittenkin ollut sille liikaa. Eihän siinä muu auttanut, kuin mennä infopisteelle apua kyselemään ja kohta jo sama vihreä Transporter kiiti hätiin ja saatiin auto hyrräämään. Kotimatka sujui onneksi ilman sen suurempia ongelmia ja kotiin päästiin elpymään ihan mallikkaasti. Huippu reissuhan se oli taas kerran!

Ruotuun palattiin Teemun kanssa jo heti seuraavana päivänä, kun mentiin tekemään viikon ensimmäinen salitreeni. Hyvin kulki kaiken hiilaripuputtamisen ansiosta.

Maanantaina jatkettiin illalla matkaamme Tampereelle. Siellä kun ei ole meidän tullut taas hetkeen vietettyä aikaa yhdessä. Käytiin tiistaina myös Teemun porukoilla grillaamassa. Ruokaa oli varmaan kymmenen ihmisen edestä, mutta ihailtavan hyvin saatiin sitä tuhottua neljästään. :D

Keskiviikkona saleiltiin keskustan WFC:llä.

Oltiin otettu eväät salille mukaan, koska aikataulut meni meillä taas vaihteeksi kohtalaisen tiukoiksi. Tarkoitus oli jatkaa salilta suoraan läheiseen puistoon ottamaan aurinkoa, mutta Teemun ja Annan kanssa sovitut Napoli-treffit painoi päälle ja jatkettiin salilta siis suoraan kotia siistiytymään ja siitä sit jälleen liikenteeseen. Käytiin tosiaan syömässä Napolissa porukalla. Napoli on kuuluisa tamperelainen pitseria, jonne on lähes aina jonoa. Nytkin oli ja hyvällä tuurilla meille vapautui terassipaikka, joten ei tarvinnut syödä sisällä kuumassa. Napolissa on yli sata pitsaa listalla, joten valinnanvaraa tosiaan riittää! Mä otin tulisen kanapitsan, jossa oli pohjalla texas petestä tehty soossi, kanaa, punasipulia, paprikaa ja ja ja mitähän se yksi nyt mahtoikaan olla. Ei enää mitään muistikuvaa, mutta hirmuisen hyvää se oli.

Jälkkäriksi käytiin nappaamassa Minetistä jäätelöt ja mentiinpä vielä hetkeksi Jack the Roosterin terassille istumaan. Kunnon ruokaörväyspäivä oli siis.

Torstaina sai pitkästä aikaa herätä herätyskelloon, koska oltiin lupauduttu Teemun siskolle muuttoavuksi. Napattiin Teemun äitee kyytiin ja lähdettiin ajelemaan kohti Helsinkiä. Muutto meni näppärästi, kun oli ammattilaiset asialla..

Mitään ei särkyny ja kaikki tais säilyä jotakuinkin väleissä keskenään. Mä läksin Tampereelle takas päästyämme vielä iltajunalla Jyväskylään, koska nyt tänään perjantaina mulla oli täällä ripsihuolto ja kävin sen jälkeen kotisalillani treenaamssa reisiä, pohkeita ja vatsoja. Huomenna lähden aamupäivällä sit ystäväni Mirkan luo Turkuun yhdeksi yöksi seikkailemaan. Että on menoa ja meininkiä! Mutta hyvä se, kun on mukavaa menoa. Kyllä tässä mieli lepää ja todella tuntee olevansa lomalla ja vapaalla. <3 Aurinkoisia päiviä ja kuulemisiin taas! :)

Vaan hypätäänpä taas ajassa taaksepäin muutaman viikon verran. Silloin oli nimittäin vielä täysi häkä päällä. Töitä painoin ja väsymys alkoi jo nakertaa. Olin kärsinyt flunssaisesta olosta jo useamman päivän, mutta kuumeettomana päätin kuitenkin sitkeästi kulkea töissä. Noh, tuli sitten se perjantai ja meillä oli koulutuspäivä. Ei siis mitään raskasta, vaan istumista ja ihmettelemistä. Siitä huolimatta olo oli ihan super kurja. Mulla oli lepoviikon jälkeen startattujen treenien myötä vuosisadan domssit ja lihaksia särki ja koko kroppaa kolotti. Oli työlästä pysyä penkissä mutkuilematta. Työkaverille sanoinkin töistä lähtiessäni, et nyt ei oo mulla hyvä olo. Ajoin kotia, pupelsin puolipakolla lounasta naamaan ja menin peiton alle tärisemään. Taisin siinä tunnin verran nukkuakin ja herättyäni laitoin kuumemittarin kainaloon.

Noh, lukemat oli olotilan huomioonottaen jo aika tavalla arvattavissakin.. Ketutti ja harmitti ihan ylipaljon. Seuraavana päivänä ois lähtö Vierumäelle viikonlopuks ja olotila oli kaikkea muuta kuin fitness! Viikonlopun teemana kun oli Suomen fitnessurheilu Ry:n järjestämä kaksipäiväinen fitnessleiri Fitness summer camp. Vähän siinä sit itkua tirautin ja soitin Teemulle. Vaihtoehtoina oli joko peruuttaa osallistuminen, koettaa löytää joku muu mun tilalle lähtemään sinne tai sit mennä särkylääkkeiden voimalla itse. Kyselin leirikaveriltani Jernalta, josko sille olisi tullut joku mieleen ja koetin ympäripuhua Teemuakin lähtemään. Laihat oli tulokset ja mä päätin sit vaan sitkeästi lähteä ja jättää treenit väliin ja ammentaa kaiken opin luennoilta. Ei siis muuta kuin Keljon apteekkiin ostamaan troppia ja sairauspäivän ruoaksi tulista kasvissosekeittoa.

Ja kas kummaa! Iltaan mennessä kuume oli omia aikojaan laskenut jo asteen verran! :) Pakkasin viikonlopun tavarat ja otin yöksi pari ibumaxia. Tunnin päästä heräsin lakanat ihan märiksi hikoiltuina. Oli vissiin loppukin kuume laskenut. Yö meni hyvin ja aamulla olo oli ihan hyvä. Lääkkeitä en tästä etiäpäin enää ottanut, vaan luotin Bullin flunssanhoito-ohjeisiin, joihin kuuluu muun muassa c-vitamiinia ja glutamiinia kolmen tunnin välein. Tämä siksikin, jotta pysyisin kärryillä olotilastani ja huomaisin mahdollisen olotilan heikkenemisen. Eli ei muuta kuin puuro naamariin ja auton keula kohti Vierumäkeä! Yhden pysähdyksen taktiikkaa noudattaen olin varttia vaille kymmenen mestoilla ihmettelemässä, että missähän sitä sitten kokoonnuttiinkaan. Laitoin Jernallekin viestiä ja se kertoi palloilevansa jonkun kuplahallin pihassa. Eipä näkynyt kuplahallia meikäläisen näköpiirissä, joten sompailin sitten ympäri aluetta kapsäkki niskassa kaatosateessa. :-/ Aikani siinä harhailtuani huomasin jo olevani myöhässä, mutta onneksi kokoontumispaikan sijainti sentään selvisi. Nätisti hiippailin auditorioon viisi minuuttia myöhässä (kamalaa, ei ollenkaan minun tapaistani!) ja leiri pääsi siitä alkamaan. :)

Meitä oli leirillä kaikkiaan noin satakunta henkeä. 70 leiriläistä ja loput valmentajia ja muita asiantuntijoita. Leiri oli siis suunnattu kaikille fitnesslajeista kiinnostuneille. Niin kisanneille, kisaamaan aikoville ja myös meille vahvan harrastustaustan omaaville pulliaisille. Päivän ohjelma piti sisällään erilaisia luentoja, ruokailut, treenit itse valitussa treeniryhmässä ja oman lajin poseeraamisharjoitukset. Kynä sauhuten kirjoittelin muistiin panoja ja ammensin uutta tietoa pääkoppaani.

Yksi luennoista käsitteli dopingia. Oli yllättävää, miten moni aika tavallinenkin lääkeaine on kielletty urheillessa kilpatasolla! Osa on kielletty vain kilpailuaikana ja osa taas myös harjoituskaudella. Tarkkana saa siis olla. Itse kuulun siihen onnekkaaseen lääkkeettömään osaan kansasta, että saan porskuttaa täysin ilman jokapäiväisiä lääkkeitä. Tarvittaessa joskus nappaan särkylääkkeen tai flunssan aikana troppia, mutta muuten pärjään täysin ilman lääkityksiä.

Luentojen välissä kupua pääsi ravitsemaan noutopöytään. Oli huippua, että lajimme ruokailujen erityispiirteet oli otettu niin hienosti huomioon! Tarjolla oli hyvä salaattipöytä, riisiä, pastaa, perunaa, laadukasta lihaa, raejuustoa, oliiviöljyä ja rahkaa ja marjoja. :D Huippua! Pöydästä oli helppo itse koostaa ruokavalioonsa sopiva annos. Ja kaiken huipuksi ruoka oli joko todella vähän suolattua tai jopa täysin suolatonta, joten oman suolamääräsi pystyit itse määrittämään. Eipä ole monessa paikassa asiat näin hyvin.

Mulla oli koko päivän yllättävän hyvä olo. Ei tarvinnut aamupäivällä hetkeäkään arpoa, ettenkö menisi kuitenkin treenaamaan. Valittiin Jernan kanssa lauantain treenattavaksi lihasryhmäksi olkapäät ja sunnuntaille otettiin selkä. Siinähän ne kaksi lajin tärkeintä työstettävää lihasryhmää. Olkapäätreeni tosin kärsi venähtäneistä aikatauluista ja himpun liian suuresta ryhmäkoosta. Ihan hyvää pumppailua saatiin kuitenkin aikaan, vaikka mitään varsinaista ahaa-elämystä treeni ei tällä kertaa tarjonnutkaan.

Iltapäivän ohjelmassa treenin jälkeen oli sitten poseeraamista. Ei muutako vaatetta vähemmäksi, korkkarit jalkaan ja anatomisia asentoja vääntelemään. Minä se en ole sitten koskaan poseeraamista harjoitellut. Ja sen kyllä huomasi. Opeteltavaa oli paljon, mutta sieltä se alkoi homman juju selkiytyä, kun toistoja ja ohjausta tuli tarpeeksi. Kyllä sitä taas huomasi olevansa pökkelö! Kehonhuolto ois kova sana tämän vääntelyn edesauttajana!

Leirillähän oli myös miehiä. Suurin osa treenasi Men's physique-poseerauksia ja pari Classic bodybuilding-asentoja.

Lauantai oli todella intensiivinen ja täysi päivä! Huippua, että jaksoin täysillä mukana koko päivän, vaikka edellisenä iltana en olisi ikinä uskonut! Päivä päättyi Piia Pajusen vetämään kehonhuolto-harjoitukseen ja iltapalaan. Siitähän sitten oltiikin jo ihan kypsiä unten maille.

Sunnuntai olisi alkanut jo klo. 7:00 aamuaerobisella treenillä, mutta päätettiin Jernan kanssa jo edellisenä iltana, että taidetaan me nuhanenät priorisoida aamu-unet ja jättää treenit välistä. Se olikin ihan fiksu veto se, koska jo edellisenä päivänä alkanut sade sen kuin vain jatkui heti aamusta. Oltaisiin siis kastuttu ihan kunnolla. Että parempi näin. :) Laitettiin siis itsemme fitnessakkamaiseen tapaan nopsasti vartissa valmiiksi ja ei muutako suunnaksi aamupalapöytä ja aamun ensimmäiset luennot.

Aamusesta kuunneltiin heti Vilhon viisaista sanoja fitnessurheilijan terveydestä. Tuttua asiaa, mutta hyvänä kertauksena tuli jälleen.

Luennon jälkeen meillä oli ohjelmassa selkätreeni. Sepä kulkikin kivasti ja oli paljon edellistä päivää napakampi kokonaisuus. Saatiin hyvät hiet päälle.

Sherko veti selkäryhmän vieressä keskikroppatreeniä! Huomaa Jerna ylätaljassa. :D

Selkätreeni tehtiin kiertoharjoitteluna, jossa liikkeinä oli ylätalja eteen, maastaveto ja yhdellä kädellä tehtävä soutu koneessa. Tehtiin Jernan kanssa vielä vähän omaa sälää sekaan ja hyvä tuli! Meillä meni ajoitukset ihan nappiin, kun treenin jälkeen suoraan oli lounas, jonka perään jäi reilun tunnin slotti omaa tyhjää aikaa ennen iltapäivän posetreenejä. Sosialisoitiin siinä odotellessa ja tutustuttiin uusiin ihmisiin. Ihan huippua porukkaa oli leirillä! Niin leppoisaa, mukavaa ja juttelevaista. Ei sitä kauaa tarvinnut hiljaa yksikseen möllötellä, kun sai seuraa vaikkapa lounaspöytään. :)

Posetreenien jälkeen meistä jokaisella oli mahdollisuus henkilökohtaiseen palautteeseen ja arvioon omasta kunnosta. Se tilaisuushan piti tietysti käyttää hyödyksi ja saada arvokasta infoa jatkoakin ajatellen. Sain kropasta ja sen mittasuhteista ihan hyvää palautetta. Aihio on kuulemma timanttinen ja siitä saa kyllä työstettyä hyvän, kunhan on valmis tekemään kovasti työtä sen eteen. Kehitettävää löytyy kuulemma eniten yläkropasta. Hartioita, selkää ja rintaa pitää treenata lisää. Lisähuomion sain myös selkääni liittyen. Siellä on kuulemma joku ongelma, minkä takia en saa sitä hallittua niin hyvin kuin olisi mahdollista. Osa potentiaalista menee hukkaan, kun treeni ei mene perille parhaalla mahdollisella tavalla, enkä toisaalta saa selkääni levitettyäkään poseerauksissa tarpeeksi. Minulla suositeltiin käyntiä osteopaatilla, joka voisi diagnosoida ongelman ja ratkoa sen. Hermoratahierojani sanoi minulle aikoinaan, että selässäni on lapaluiden välissä noin 10cm pitkä pätkä selkärankaa, joka ei taivu normaalisti. Liekö siellä syy lapaluiden jumiutumiseen ja kolotukseen? Oli miten oli, on asia toki ratkottava, ettei asiasta pääse syntymään suurempaa myttyä kehityksen tielle.

Posetreenien jälkeen koottiin porukka vielä kerran yhteen auditorioon ja Ville jutusteli meille vielä oman kisaamisen aloittamisesta ja siihen liittyvistä asioista.

Siitä päästiinkin jo vähän oletettua aikaisemmin kotimatkalle. Olin kotosalla jo ennen kahdeksaa, joten aikaa iltaan jäi vielä ihan kivasti. Tiedossa olisi vielä kolme päivää töissä ja sit odotettu vapaus nummirokin myötä kesälomille! Teemu tuli Jyväskylään tiistaina ja käytiin treenaamassa kuntomaailmassa pitkästä aikaa yhdessä. :)

Tässä kohtaa viikkoa alkoi väsymys jo painaa tosissaan! Ei ollut mitään saumaa koettaa saada treenistä kaikkia tehoja irti. Kaiken lisäksi flunssani oli edennyt rään valutusvaiheeseen, mikä tarkoitti samalla rajoittunutta hapenottokykyä ja runsasta nenäliinamenekkiä. Mutta niin vain treeni auttoi olotilaan ja fiilis oli ihan hyvä lähteä viimeiseen puolikkaaseen työpäivään. Siitä ja huisista juhannuksesta lisää piakkoin! :)

Tarina alkaa peräti  kolmen viikon takaa, jolloin oltiin Teemun kanssa pitkästä aikaa maalla mun vanhempien luona käymässä. Sattui sille viikonlopulle ihan huiput kelit, joten vietettiin paljon aikaa ulkosalla.

Käytiin ajelemassa mönkkärillä pitkin mehtäteitä ja peltoja. Poikettiin siinä vähän pällistelemässä kesäistä luontoakin. Ei ollu muuten kaukana, et oisin molskahtanut jokeen, kun tietysti piti päästä virtaa ihmettelemään sinne kaiken keskelle.. Kivi ei ollukaan pohjassa tukevasti, vaan se keinahti just siinä kohtaa, kun sille hyppäsin. Sain onneks pohjasta vastaan käsillä tukea, niin en menny ihan suoraan naamalleni jokeen.

Iltasella käytiin ajelemassa hiljaisella kyläraitilla ja piipahdettiin Lossisaaressa jäätelöllä.

Suopursut oli just auenneet parhaaseen kukkaansa ja mä niitä sieltä kimpun kotia poimin.

Paluumatkalla käytiin heittämässä talviturkit Tossavanlahdessa. Oli niin nopea toimitus, ettei kuvaa kerinny ottaa todisteeksi. :D

Takas kotia päästyä saunottiin ja illalla grillattiin. :) Oikein raskaalla kaavalla tällä kertaa. Grilliin saatiin mahtumaan vartaita, pihvejä ja makkaraa. Oli hirmuisen hyvää, mutta jonkinasteiset ruoansulatusvaivat siitä kaikesta lihan määrästä sai kyllä aikaan. Varsinkin näin tottumattomat.

Sunnuntai hurahtikin sit kotijärvellä kalassa.

Mä soutelin ja välillä virvelöin.

Mulle saaliiksi tuli pari sukkapuikon vahvuista haukea, jotka laskin takaisin järveen kokoa kasvamaan. Lisäksi sain yhden ehkä noin kiloisen vötkäleen, joka otettiin mukaan. Juhon onkeen hauki otti ahnaasti ja nousipa sieltä yksi oikein kunnon mötikkäkin.

Painoa tällä möhköllä oli 3,3 kiloa.

Mä oon aina pienestä saakka ollu innokas kalastaja ja pitkälti vastannut välillä perkuupuolestakin. Nyt perkuunakki oli oikeastaan selviö, koska mieleni halaji täyttää pakastintani haukifileellä. :) Siispä leikkuulauta, kalapiikki ja fileointiveitsi kainaloon ja töihin. Työtasoksi valikoitui kohtalaisen maalainen peräkärry. :D

Palautin homman mieleen eka pienemmällä yksilöllä.

Ja kävin sit ison mörön kimppuun.

Hyvinhän se meni, vaikka itse kehunkin. :) Vielä oli vanha oppi tallella ja boksiin kertyi hyvä määrä filettä.

Näppäränä tyttönä vielä pistin fileet vakuumipakkauksiin, niin säilyvät hyvinä pitempään pakastimessa.

Päivän urakkaan kuului vielä auton pesu ja imurointi, koska mattimyöhäisenä se on mulla jälleen katsastuksen deadline lähellä. Painepesurilla homma hoitui nätisti.

Pesemisen kanssa tosin on vähän niin ja näin. Mun autopaikka kun sijaitsee Jyväskylässä ison koivun alla ja se puu tihkuttaa läpi kesän sellaista tarttuvaa töhnää, joka tahmaa koko auton alta aikayksikön. :-/ Ärsyttävää. Hetken mun auto OLI puhdas, mut eipä kauaa. Onneks katsastusmies ei katso tahmaa, vaan ihan muista asioita. :D

Illalla takas kotia Jyväskylään ajettua paistettiin vielä iltapalaksi nokkoslettuja, kun keräsin nokkosia pakastimeen Keiteleeltä. Veljen jouluna mulle ostama Heiroin valurautainen paistinpannu osoittautui todella huipuksi välineeksi! Sillä sai paistettua tosi rapeita ja hyviä lettuja!

Viikonlopusta jäi ihan älyttömän hyvä ja leppoisa mieli ja supertäydet hiilarivarastot! Eipä tarvinnu varsinaista hiilaritankkausta suorittaa, kun söi vapaasti äitin laittamia luksusruokia. Teki älyttömän hyvää sekä mielelle että keholle. Treeni kulki viikolla ihan tajuttoman kovaa, vaikka seuraavan viikon jälkeen koittavaa lepoviikkoa alkoikin jo hiukan kaipaamaan. Aina ne lepoviikot tulee just siihen oikeaan kohtaan. Siihen saakka jaksaa hyvin,mutta salittoman viikon alkaessa sitä oikein huomaa, miten kroppa kaipaa taukoa kaikesta tekemisestä. Eikä niitä lepojaksoja tulis pidettyä säännöllisesti ja kunnolla, jos ne ei ois valmennusohjelmaan merkitty.

Kesäkuun eka viikonloppu meni silleen, et oltiin molemmat omilla tahoillamme Teemun kanssa. Ties kuinka pitkästä aikaa. Tampereella loppui koulut silloin lauantaina, joten muutenkin viikonloppu ois jääny lyhyeksi. Mä hyödynsin kertynyttä omaa aikaa käymällä terassilla ystäväni Annin kanssa perjantaina. Istuttiin tovi ravintolalaiva Mustan Magian kannella, mut järkyttävän kylmä tuuli meidät ajoi lopulta sisätiloihin. Mä sain Magian baarimikolta hirmu hyvän alkoholittoman ja vähäsokerisen drinkin. :) Se oli mukava yllätys, koska suurimmaksi osaksi baareista saat sokerittomana ja alkoholittomana vaihtoehtona oikeastaan pelkästään jotakin light-limpparia hanasta..

Mielenkiinnolla odotan, milloin baarit osaa vastata ihmisten lisääntyneeseen terveystietouteen ja halukkuuteen saada baarista myös hyviä alkoholittomia juomia. Ja jotkut vielä vähäkalorisiakin sellaisia. Noihin drinkkeihin kun saat uppoamaan kaloreita vaikka kuinka, jos niiden pohjana käyttää jotakin makusiirappia tms. Mut kertansa menee, jos ei ihan joka päivä käy terassiloimassa.

Lauantaina oli ohjelmassa sit kovin erilaista puuhaa. Lähdettiin ystäväni Maakun kanssa nimittäin aamusella Leivonmäen kansallispuistoon päiväretkelle. Pakkasin retkikamat, söin aamupuuron ja noukin Maakun kyytiin. Käytiin täydentämässä retkieväitä Vaajakosken S-marketista ja jatkettiin sit autoilua Leivonmäelle. Sää suosi ja muutoinkin oli ihan hirmu kiva patikoida luonnonrauhassa pitkästä aikaa.

Mä nappasin karjalanpiirakkani päälle oikein graavilohta.

Ja tokihan hyvään retkeen kuuluu makkara myös. Enpä muistakaan, milloin oon edellisen kerran saanu nuotiolla paistettua makkaraa. Ja huom! Keiteleviikonlopun grillimakkaraa ei lasketa. ;)

Keitettiin trangialla pannukahvit ja äpöstämisen jälkeen käytiin vielä uimassa. Eihän meillä tietty uikkareita sen paremmin kuin pyyhkeitäkään mukana ollut, mutta eipä se mitään haitannut. Tovin siinä sai rantahiekalla hytistä itseään kuivaksi ja sitten vain vaatteet päälle. Hetkeä myöhemmin paikalle pölähtikin porukkaa, et ajoituksemme ei olisi voinut paremmin osua kohdilleen.

Päivä kului Leivonmäellä mukavasti. Kotiin päästyä iskikin sit armoton väsy edellisyön vähien unien ja päivän ulkonaolon takia. Nukuin siinä sit näppärästi puolentoista tunnin unet ja suuntasin illaksi Katseeseen myymään meijän yhdistyksen keikkailtaan pääsylippuja.

Sunnuntai kului kotona koomaillen ja salilla piipahtaen. Sittenhän sitä saikin jo alkaa valmistautumaan uuteen viikkoon ja töihin. Totuuden nimissä täytyy sanoa, että motivaatio alkavaa työviikkoa kohtaan ei kyllä ollut järjin korkealla. Teemu tuli Jyväskylään mun luokse keskiviikkona. Sillä kun on lomaa jo. Torstaina käytiin tuhoamassa työkaveriltani aiemmin keväällä saatu pitsalahjakortti Mariassa. Teemu otti makkarapitsan ja mä tavoilleni uskollisena Pollo Mexicanan.

Ja kaikki meni. Molemmilta. :D

Mulla on kuvassa rätti kädessä, koska käytiin luovuttamassa verta ennen syömään tuloa. Tai Teemu luovutti ja mun 20. luovutuskerta jäi vain yritykseksi. :-/ Veripalvelun nainen ei onnistunu laittamaan neulaa mun pieneen suoneen kerralla kohdilleen, eikä se onnistunu siinä tovin sorkittuaankaan. Verta tuli tosi hitaasti ja neula painui vasten suonen seinämää. Luovutus piti lopettaa 100 millilitran kohdalla. Harmitti ihan tosi paljon. Olin suunnitellut luovutuksen lepoviikolle, koska viisijakoisella treeniohjelmalla ei paljoa luovutuspäiviä viikkoon jää.. Mulla kun luovutus vetää olon hiukan voimattomaksi muutaman päivän ajaksi. Eli se meni syteen se yritys tällä kertaa. Saas nähdä, et milloin tulee seuraavan kerran mentyä yrittämään. Olin etukäteen vähän huolinut, että millä tolalla mun hemoglobiinit mahtaa olla nyt kevään dieettaamisen jälkeen. Mut huoli siitä oli ihan turha. Mulla oli 149, mikä on ihan hirmu hyvä lukema naiselle. Fiksu ruokavalio ja riittävä ravinteiden ja vitamiinien saanti on parantanu arvoja merkittävästi edelliskerran 131 lukemaan verrattuna. Huippua!

Mulla on nyt kevään aikana kertyny sen verran paljon ylitöitä, et päätin extempore anoa perjantain kokonaan töistä vapaaksi. Sain luvan olla töistä pois ja päätettiin lähteä sen kunniaksi Hyyppäänvuorelle päiväretkelle.

Sieltä on komiat maisemat!

Ja koska oltiin sopivasti hollilla, niin pitihän sitä nyt käydä yksi geokätkökin tonkimassa. :) Päästiin kiipeilemään mahtaviin kallionkoloihin. Löytyihän se rasiakin onneksi jonkun aikaa pyörittyämme.

Evästaukoa vietettiin kallionkielekkeen alla.

Ja sit se päivän murheenkryyni: mun auto ei menny katsastuksesta läpi! Yhyy yhyy. Muuten kaikki oli ok, mut takaa oli joku himputin osa ruostunu poikki ja takavalokin oli pimeänä. Nojoo. Vika ei onneks oo paha ja sen saa helposti korjattua. Diilasinkin asiasta heti työkaverini kanssa, joka lupas hitsata sen ja vaihtaa samalla vielä öljytkin mun autoon, kun mulla ei oo nyt varaa viedä sitä huoltoon. Onneks on monenlaisia osaajia ympärillä. :)

Perjantaina iltasella mulla oli vielä hieronta Penalla ja sen jälkeen lähdettin ajelemaan Tampereelle. Asukasyhdistys järjesti Särkänniemipäivän launantaina aamupäivällä ja meillä oli rannekkeet sinne. Puisto oli auki siis vain asukasyhdistyksen immeisille klo. 9:00-12:00. Siinä ajassa ehti hyvin kiertää ne kaikki laitteet, mitkä halusikin. Eniten mä odotin kuitenkin tän kesän uutuslaite X:ää. Ja kyllä oli odottamisen arvoinen kokemus!

Pyöritys otti hyvin mahanpohjasta ja voi veljet että mä kiljuin kuin pikkutyttö! :D Laitteen jo hiljentäessä mun vieressä ollut pikkupoika kysyi multa, et joko mä nyt voin lopettaa mun huutamisen. :D :D :D Huippua! Reppana. Sille on varmaan tullut ainakin tilapäinen kuulonalenema.. :D

Särkästä suunnattiin keskustaan Kirstin ja hänen äiteensä kanssa tekemään tarkastuskäynti keväällä auenneeseen Friends & brgrs paikkaan. Mä äpöstin chipotle-burgerin ja olin ihan tyytyväinen annokseeni. Pienihän se hintaansa nähden (12,50 euroo) oli mun pohjattoman ruokahalun tietäen.. Maukas, mutta pieni. Mietittiin siinä porukalla, et saas nähdä, kuinka pitkään se paikka mahtaa kannattaa. Se on sellainen vähän hankala väliinputoaja mäkkärin ja ravintolaburgeripaikkojen välissä. Mäkkäristä saa reilusti halvemmalla, mut huomattavasti heikompaa safkaa. Ja lisäämällä tän paikan annoksen hintaan muutaman euron saa jo hyvän ja ison ravintolatasoisen burgeriannoksen, josta ei ihan varmana jää nälkä. Hmm, jää nähtäksi, et miten paikalle käy.

Oltiin arvottu jo päivällä, et mitähän mahdetaan puuhata iltasella. Noh, vastaus tuli täysin yllättäen takavasemmalta (oikeammin sanottuna etuoikealta minusta katsottuna :D), kun Kirsti pyysi meitä heidän mukaan illan Pispalan Sottiisi-tapahtumaan. He kun oli sinne menossa ja sopivasti heillä oli kaks ylimääräistä lippua. No mehän päätettiin sit ottaa ja lähteä katsomaan kansantanhua oikein porukalla! Ja kylläpä kannatti! Koskaan ennen en oo tanhua ollu katsomassa ja illan esitys löi kyllä ällikällä monellakin eri osa-alueella. Esitys oli yhdistelmä näytelmää, tanssia ja laulua. Siitä ei puuttunut huumoria, saati herkkyyttä. Tanssijoita oli yhteensä 1000 ja ohjelma oli mahtavalla tavalla koottu yhteen tarinamaiseksi kokonaisuudeksi. Siinä sitä kaksi tuntia hurhati todella nopeasti. Osallistuttiin vielä lopussa yhteiseen juhlapoloneesiin ja ajeltiin sitten takaisin Pirkkalasta kotia. Huippu ilta oli! :)

Sunnuntaina sit palasin bussilla takas kotia Jyväskylään ja tää viikko onkin ollut töitä ja salia perinteisesti. Kivaa oli päästä salille pitkästä aikaa. Treeni on kulkenut ihan älyttömän hyvin ja virtaa riittää. Oon nyt tosiaan kolmatta viikkoa re-dieetillä ja aika tavalla on tullut otettua vapauksia syömisien suhteen. Niin se vähän tarkoitus olikin, et kesä menee rennommissa merkeissä. Tosin nyt ajattelin juhannukseen saakka mennä tarkkaan ohjeiden mukaan ja Nummirokissa sit irrotella hyvällä omallatunnolla. :) Mut sitä ennen ens viikonloppuna on jännää tiedossa! Lähdetään nimittäin Jernan kanssa fitnessleirille! Se järjestetään Vierumäellä ja se kestää lauantaista sunnuntaihin. Ollaan siellä siis kuulemassa asiaa treenaamisesta, kisaamisesta ja fitnesselämästä yleensäkin. Ootan viikonloppua jo innolla. Täytyy koettaa muistaa napsia sieltä kuvia ja kertoilla viikonlopun sisällöstä täällä bloginkin puolella jotakin. :) Mutta nyt tää sessio vois olla tässä, kun ollaankin jo aika hyvin ajantasalla kaikesta. Palaamisiin taas!