Tässä sitä mennään. Bussilla kohti Tamperetta. Otin ylityösaldostani puoltoista tuntia pois ja karkasin töistä jo rahtusen etuajassa. Pakkailin kotona ja tiskasin muutaman päivän tiskit. Heitin superpainavan Retki-rinkkareppuni selkään ja taaplasin läpi tuulen ja tuiskun (kirjaimellisesti!) bussiasemalle. Puolisen tuntia se ottaa ja sai luvan toimia nyt viikon kolmantena aerobisena lenkkinäni. :)

Mulla on aina ollu satumaisen hieno tuuri mitä tulee bussissa tahi junassa matkustavien vierustovereideni suhteen. Milloin se on ollu joku deodorantin käytön aamulla laiminlyönyt teinipoika ja milloin epäsalaa omasta pullosta voimajuomaa naukkaileva punanenäinen setä tai täti. Tällä kertaa se tietenkin oli dieettiin sopiva tapaus. :D Selkeästi ruoka-aikaan kotosalla ollut nuori poika, joka aloitti heti auton startattua laiturilta mutustamaan tuubista pringlesejä tässä vieressäni. Ja tietty niitä mun lemppareita. Valehtelisin jos väittäisin, etten ois pystyny melkein maistamaan niitä suussani. Sen verran antaumuksella poika pisteli niitä menemään ja tuoksu leijaili muutaman neliömetrin alueelle tässä ympärillä. :D Että semmoinen kohtalo tällä kertaa. Matkaseuralaiseni jäi äsken Orivedellä pois ja mä päätin sitä säästääkseni levittää läppärini vasta nyt tulille tässä ahtaassa penkkivälissä.

Kohta tosiaan oon sit Tampereella. Ja se on LOMA NYT. Jei! Teemu tulee hakeamaan mua asemalta ja mennään suoraan WFC:lle treenaamaan. Se ois neljäs peräkkäinen treeni ja treenivuorossa selkä, rinta ja vatsat. Huomenna lähdetään sit aamusella ajelamaan Helsinkiin Kirstin luokse visiitille ja viimeistellään viikon treenit vierassalilla Mayorsilla. :)

Muttaniin! Suotta lupasin sen lihapataprojektin loppulausuman eilen laittaa, kun enhän mää mittään kerinny tai jaksanu. Töistä kävin ripset huollattamassa maailman parhaan Pirittan tykönä ja sieltä ajelin suoraan salille koipia treenaamaan. Kyllä oli raskasta settiä ja tänään aamulla työkaveri töissä kyselikin, et oliko mulla eilen jalkapäivä, kun kuulemma niin vaivalloisesti punkasin kenkiä jalkaan. :D Perille meni että pätkähti.

Mutta se pata! Sehän onnistui ihan hyvin! Heräsin joskus puolen yhden aikaan ekan kerran veskiin ja huumaava ruoan tuoksu leijaili koko kämpässä. Kurkkasin siinä vaiheessa kannen alle ja siellähän se iloisesti porisi. Madalsin vähän lämpöä ja jätin sen vielä muhimaan uuniin. Alitajuisesti varmaan ajattelin padan palavan pohjaan tai jotakin muuta yhtä dramaattista, kun nukuin kevyttä unta tunnin ja hätkähdin hereille taas. Päätin siinä kohtaa, et oli tilanne mikä oli, niin laitan uunin pois päältä, jätän padan sinne muhimaan ja nukun rauhassa loppuyön.

Mutta voi. Kylläpä se olikin kutistunut keittämisen ja uunissa muhimisen aikana! Ei tosin yllättänyt yhtään. Punnitsin lihat ennen uuniin laittamista ja laskin määrässä olevan proteiinia mulle seitsemälle annokselle. Lopputulosta sai melkein suurennuslasilla tarkastella, kun tuli niin pieniä annoksia. :D Mut hyvvää tuli ja se lienee pääasia. Kiitos kaunis äitille tuesta ja avusta taas kerran. <3 Nyt on pakastimessa muutamalle päivälle valmista ruokaa, niin ei aina tarvii valmistaa alusta saakka. Mut matka jatkuu ja kohta ollaankin jo perillä. :) Rentoa, mut reipashenkistä viikonloppua siis!