Maanantai ja valmennuksen avauspäivä alkaa olla kohtiinsa ehtoopuolella. Fiilis on hyvä, joskin päivän viimeinen ateria alkaa jo houkuttaa tässä vaiheessa päivää. :D Aamu alkoi herätyskellon pirinällä klo. 7.10. Kuivapainoni tänä aamuna oli 70,6 kaikesta viikonlopun mässäämisestä huolimatta. Ihme. Oisin heittämällä veikannu kropan keränneen höttöä ainakin kilon ylimääräistä, mut toki parempi näin. Aamudrinkki naamaan ja puuroa kyhäämään. Ja sitähän onneks riittää vielä tässä vaiheessa dieettiä. Oon aina tykänny kovasti puuroista. Äiti oli ja on edelleen mestari tekemään erilaisia puuroja ja vellejä. Suosikkejani lapsuusaamuissa olivat muun muassa makaronivelli, mannapuuro ja vatka- eli vispipuuro. Myös helmivelliä, ohrapuuroa ja ruisvelliä saattoi lautaseltaan löytää. Nykyään puuroasketismi on itsenäistymisen myötä iskenyt ja aamuni olen jo monta monta vuotta aloittanut kaurapuurolla ja raejuustolla. Voi veljet, mikä lyömätön yhdistelmä se onkaan! Teemun kanssa aamusella vaihdettiin viestejä  ja se meinas sananmukaisesti hukkua omaan aamupuuroonsa. Hiutaleita, rahkaa ja muita hörtimiä kun on ängetty reppanan ruokavalioon varmaan kilon edestä. :D Sitkeesti se kuitenkin puuronsa pupelsi vajaassa tunnissa ja mä kiskoin omani ääntä kohti noin kymmenessä minuutissa. Harjoituksen puutetta ehkä. ;)

160208_181839_COLLAGE-1.jpg

Aamiaisen jälkeinen nopea vilkaisu lämpömittariin vahvisti edellisillan jalkinevalinnan. Joululahjaksi äitiltä saadut kumpparit sujahti jalkaan ja salikassi toiseen käteen ja ajomatka töihin meni kieli keskellä suuta peilijäisellä kylätiellä huristellessa.

20160208_080220~2.jpg

Eväät sujahti työpäivän sisälle varsin kivuttomasti. Ei tosiaan ollu nälkä ennen lounasaikaa! Nappasin proteiinijuoman ja pähkinäni lasten äpöstellessä nakkikastiketta ja ateria kolmosen pupelsin puoli kahden aikaan, kun mukelot otti välipalaa. :) Lataria annos työpäivän päätteeksi salille ajellessa ja siitä reenaan!

Olin kirjottanu päivän selkä-pakaratreenin jo valmiiks treenipäiväkirjaani. Hyvä näin, koska onhan se aina aikamoista hapuilua uuden ohjelman kanssa, että mitäs nyt tehdään ja tällä kertaa myös miten tää tehdään. Katsoin Bullin liikevideot useampaan kertaan ennen salille menemistä ja aika mainiosti ne mieleen siellä palautui. Pakaraprässi oli ainoa, jonka speksit jouduin vielä tarkistamaan ennen työhön käymistä.

20160208_155216~2.jpg

Kulmasoutu meni perille tosi nätisti. Aiemmin olin tätä tehnyt käsipainolla vuorokäsin, joten tämä on nyt hyvää vaihtelua.

20160208_164602~2.jpg

Jerna ihmetteli kerran, kun mulla ei oo kuulemma ollu mitään kunnon perseliikettä saliohjelmassani aiemmin. No eipä yksin tarakalle suunnattua ookaan ollu (mikä on kuulemma pyhäinhäväistys booty-diggarin tyttöystävältä.. ;D), joten lisättiin jalkapäivälle sit lantion nostot. Ekat kerrat liike meni aika pahasti enempi takareidelle, mutta sittemmin sitä sitkeästi taottuani oon saanu sillä ihan superhyvän tatsin pakaroille. Niinpä kohdelihaksia ei tarvinnu tässä kohtaa etsiä, kun ohjelmassa oli vuorossa samaiset lantionnostot. Sarjapituus tipahti aiemman viidentoista sijaan 10-12, joten olin rohkea, tein oikein ja lisäsin kympin painoa. Kolme sarjaa nostoja 90 kilolla ja ääs oli on faijö. :D

Hyvä treeni oli kaikkineen! Seuraavan kerran salille suuntaan vasta torstaina, koska huomenna on hieronta ja ajattelin jättää keskiviikon vielä palautuspäiväksi siitä. Aerobisia korkeintaan noille päiville.

Ilta hujahti syödessä, huomisia ruokia kokkaillessa ja saunassa röhnötellen. Joskohan tästä nyt raaskisi lähteä sen iltapalan väkertämään ja aikaisin sitä myöten unille, Nukuin viikonloppuna aika huonosti ja vähän, et on syytä nyt heti alkuviikosta koettaa kuroa syntynyttä vajetta umpeen, ettei sitten haittaa tekemistä. Hyvillä mielin etiäpäin. :)

20160208_164708~2.jpg