Maanantai ja loman eka päivä. Oisko voinu paremmin alkaa kuin herätyskellon pirinällä klo. 6:50? Olin nimittäin unohtanut työaamujen automaattisen herätyksen totta kai päälle. :-/ Turha varmaan sanoakaan, että eihän se uni enää sen jälkeen tullut. Kun eka hätkähdin hereille ihmettelemään, et miks kello soi ja minne pitäis mennä ja ollaanko jo myöhässä. Jahka olin saanu luurin kaivettua kouraan ja asian laidan selvittyä mulle oli nukkumatti haistattanut jo pitkät. Arvottiin siinä sitten, että mitäs nyt. Teemu ois halunnu Pyynikin uimahalliin tekemään aamuaerobisen, mut eihän se ihan noin vain mun autistiseen mieleen taipunutkaan. Uikkaritkin kun jäi kotia, mut ainahan niitä ois saanu lainaan. Päädyttiin siis mähkäämisen ja arpomisen jälkeen lähtee aamulenkille ja ostamaan puuttuvia sitruunoita. Sitä ennen otettiin kuitenkin mitat näin neljännen valmennusviikon alkaessa. Paino oli tänä aamuna tasan 69 kiloa, joten pudotusta kolmessa viikossa on tullut kaksi kiloa. Sentit oli muuten ennallaan, mut rinnan ympäriltä oli lähtenyt kolme senttiä (heihei tissit taas) ja vyötäröltä yks sentti. Hauikseen vaikutti tulleen vähän tavaraa lisää, mutta tämän suhteen jäi hieman skeptinen olo. Mut hyvään suuntaan ollaan menossa siis ja täyttä höyryä jatketaan. :)

Viikonloppu hurahti meillä siis Helsingin maisemissa ihanan ystäväni Kirstin luona. Lähdettiin lauantaina aamusta ajelemaan kymmenen maissa, kun oltiin saatu pakattua ja aamupala syötyä.

20160227_100725_HDR~2.jpg

Olikin pitkä aika siitä, kun oltiin viimeks nähty Kirstin kanssa ja huisin kivaa oli nähdä taas. Suunniteltiin siinä vähän päivän aikatauluja (ja ruokailuja), käytiin lähikaupassa ostamassa tarvittavia sapuskoita ja kokkailtiin ateria kolmonen ennen salille suuntaamista. Kirsti on käyny Mayorsilla treenaamassa jo jonkin aikaa ja pariin otteeseen oon siellä aiemminkin ollu sen seurana. Huikean kiva paikka ja motivoiva treeniympäristö. Mulla oli viikon viimeisenä treeninä "vain" kolme supersarjaa olkapäille, hauikseille ja ojentajalle.

received_968627986552787~2.jpg

Puhti oli vähän pois tekemisestä ja viimeisten sarjojen kohdalla sai kyllä jo ihan tosissaan vääntää, kun meinas ihan energia loppua kesken. Onneks oli tsemppaava treeniseurue, niin sai siitä kummasti virtaa. :)

received_969665129782406.jpg

Käännettiin hauiksia ja hyvin kuvasta huomaa, et kyynärpää irtoaa jo kyljestä, kun ei meinaa jaksaa painaa. :D

received_968627656552820~2.jpg

Omat sarjani tehtyä varmistin vielä Kirstille kallonmurskaajaa, et sai ojentajansa väsytettyä loppuun ilman kallon murskaantumista kirjaimellisesti. ;) Treenin jälkeen palauteltiin saunassa ja Teemu oli tällä välin menny edeltä jo aulan sohville meitä odottamaan. Se oli ihan innoissaan, kun kaikilla oli kuulemma ollu sille asiaa sillä välin, kun se oli meitä odotellu. Teemu tilas Bullin All Out-paidan tässä tovi takaperin ja se oli kuulemma aikaansaanut paljon kyselyitä ja juttelua. Olipa Rennekin innostunut jutustamaan niitä näitä treenaamisesta ja Rich Pianasta muun muassa. Ja hyvä se, niin ei käynyt aika pitkäksi meitä naisia odotellessa. :)

received_969663659782553.jpg

Ratikoitiin salilta takas Kirstin luokse ja käytiin ärrältä hakemassa Teemulle unohtunut palkkaribanaani. Huippu reissu oli!

Kotia päästyä tehtiin ruokaa ja koomattiin loppuilta telkun ääressä. Katsottiin eka jakso Kill Paolo-ohjelmaa, joka vaikutti ihan lupaavalta. Loppuillasta tilanne karkas vähän käsistä, kun Teemu huomasi telkusta tulevan kolme jaksoa putkeen sinkkulaivaa. :-/ Mikä kamala myötähäpeäohjelma. Onneks mä nukahdin ennen tämän session loppumista. :D

Sunnuntai alkoi sit rauhassa heräillen ja aamupalastellen. Mä koin valmennusjakson ekan kaurapuurottoman aamuni. Ja selvisin siitä, vaikka vähän pitikin rutista asiasta ja kuulin siitä sit kuittailua. Sunnuntai oli siis lepopäivä ja päätettiin käyttää se hyödyllisesti suuntaamalla Vantaan Jumboon shoppailemaan. Pääasiallinen tavoite oli löytää Kirstille uusia treenivaatteita ja kohtalaisen hyvin se tavoite saatiinkin täytettyä. Muutamia trikoita itsekin sovittelin, mut ihan täydellistä ahaa-elämystä ei niistä tullut, joten jäivät vielä kaupan hyllylle ne.

20160228_132736~2.jpg

Oltiin otettu ateria kakkoset mukaan reissuun johonkin väliin napattaviksi. Kirsti nappasi itselleen pätkän subia ja myö röyhkeästi vaan päätettiin mutustaa omat välipalamme siinä samassa pöydässä. Oltiin varauduttu vähintään paheksuviin katseisiin, mut suotta. Ihan rauhassa saatiin nauttia pähkinät ja prodejuomat.

Piipahdettiin vielä ennen lähtöä alakerran prismassa ostamassa kasviksia ja perunaa seuraavalle ruoalle. Oltiin jo eilen valmistuduttu tämän päivän ruokailuihin ostamalla lähialepasta naudan lehtipihvit. Tai siis Teemu ne spontaanisti ostoskoriin nakkasi. :D Kotona yllätys ei ollut kuitenkaan mieleinen, kun älysin paketin pitävän sisällään vain 240 grammaa lihaa. :-/ Et eihän siitä sit kahdelle kolmesta puhumattakaan tosiaan riittäisi. Teemun lihamäärä kun jo on 200g/ateria. Onneks oli jauhelihaa jääny yli eiliseltä ja Kirstiltä löytyi pakastimesta ruokaa, niin saatiin ees Teemulle pihvit. Kylkeen lankkuperunoita, salaattia ja tippa raejuustoa, niin hienon dieettiin sopivan aterian sai niistä aikaiseksi.

20160228_153638~2.jpg

Ruoan jälkeen Kirsti keitti vielä meille tytöille kahvit ja Teemu veti sillä välin päikkärit. Ajeltiin illan päälle vielä takas Tampereelle ja käytiin talvilomaviikon kunniaksi vuokraamassa Makuunista viis leffaa tälle viikolle. Et istutaan mekin joskus persiillämme sohvalle. Valittiin molempien toiveita ja yks kauhuraina vielä extrana, joka menee molemmilla varmaan yhtä paljon epämukavuusalueelle.. :) Eli nyt ei muutako leffa koneeseen, töllistelemään ja nauttimaan kiireettömästä lomapäivästä.