Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


maanantai, 10. syyskuu 2018

Akkuja lataamassa Pallaksen maisemissa osa 2.

Ensimmäinen yö vaelluksella meni rauhallisissa ja levollisissa tunnelmissa. Yöksi tyyntyi täysin ja lämpötila laski lähelle nollaa. Totesin jossakin kohtaa yöllä kylkeä kääntäessäni, että olisin palellut kuin russakka, jos oisin lähtenyt reissuun vanhalla makuupussillani. Nukuin yöni uudessa pussissa pelkillä alkkareilla ja pärjäsin mainiosti. Jossakin kohtaa lonkkia vähän viilensi, muttei onneksi unta haittaavasti. Heräsin uuteen päivään virkeänä ilman kellon soittoa noin kahdeksan kieppeillä.

20180821_082003.jpg

Yöllä oli tosiaan ollut täysin tuuletonta ja kohtalaisen viileää, joten uloshengitysilmani sisältämä kosteus oli tiivistynyt kaikki ulkoteltan kankaan sisäpuolelle. Onneksi aurinko paistoi, eikä ollut kiire minnekään, niin aikaa telttakankaan kuivatteluun oli hyvin. Siispä purinkin ensimmäiseksi toimekseni ulkoteltan sisäteltan päältä ja ravistelin sen varvikkoon kuivamaan.

Mikäpä olikaan siinä auringon paistaessa viritellä trangia tulille ja alkaa valmistelemaan reissun ensimmäistä aamupalaa. Vuosien saatossa reissuja tehtyäni on ruokapolitiikka jo aika pitkälle hioutunut, eikä mukaan otettavien eväiden miettimiseen menee enää kohtuuttoman paljon aikaa. Olen siviilissäkin innokas puuron puputtaja, joten reissuillakin olen tykännyt puurolla päiväni aloittaa. Tälle reissulle bongasin ostoksia tehdessäni Prismaan ilmestyneet Elovenan puuro-uutuudet, jotka oli tietysti pakko napata mukaan testiin. Makuina toimivat tällä reissulla korvapuusti ja pipari (kyllä, vaikka onkin vasta elokuu), joista varsinkin jälkimmäiseen tykästyin kovasti. Edellisenä iltana poimimani mustikat ripottelin puuron sekaan ja voin kertoa, että hyvältä maistui.

20180821_082919_HDR.jpg

Puuron lisäksi teen yleensä aamuisin myös muutaman leivän, joista osan pakkaan pieneen muovipussiin ja säästän lounastauolle. On sitten helppo myöhemmin tauolle päivällä pysähtyessä kaivella rinkasta valmiit leivät evääksi. Kahvia tulee siviilissä juotua kovastikin, mutta reissuilla se ei näyttele yhtä suurta osaa. Johtuneeko sitten maidon puutteesta vai mistä. Jokaisella reissulla saan lisäksi ainakin muutaman ahaa-elämyksen ja tällä kertaa sellaisen pilkahti jo ensimmäisen aamun aamupalaa syödessä ja eväspussista äidin mukaan antaman pikakahvipötkön löydettyäni. Miksi en ole aikaisemmin ymmärtänyt ottaa pikakahvia reissuille mukaan? Kuinka kätevää ja ajaa asiansa. Yhdelle hengelle tuntuu turhan työläältä keittää pannukahvia, kun sen yhden kuksallisen sitä kuitenkin vain juon ja olen siihen tyytyväinen. Mutta aina oppii uutta ja pikakahvi sujahtaa minigripissä seuraaville reissuille mukaan. Kyllä äidit on hyödyllisiä monessakin asiassa. :)

Aamupalan syötyäni aloin pakkailemaan kamoja ja ilokseni huomasin telttakankaankin jo kuivuneen miltei täysin. Ensimmäisen päivän patikoinnit olivat muhituttaneet jalkojani sen verran, että päätin napata vasemman jalan kantapäähän rakkolaastarin estämään isompien hautumien syntymistä. Lähtövalmistelut tehtyäni pääsin liikkeelle noin kymmenen aikoihin ja olin hyvin iloinen, kun sain jättää jälleen taivaalle surisemaan ilmaantuneen dronen taakseni..

20180821_095046.jpg

Nammalakurun autiotupa jäi taakse ja sää oli kuin morsian konsanaan.

Ensimmäisen yön leiripaikasta ei ollutkaan kuin pieni patikka Montellin majalle. Polku oli tässä kohtaa pikemminkin pieni maantie ja se näkyikin pitkälle vastarinteeseen. Montellilla moikkasin retkeilijäpariskuntaa, jotka olivat olleet majassa yötä. Oli kuulemma ollut hyvä tupa. Jatkoin samalla vauhdilla matkaani ja läksin nousemaan kohti Vuontiskeroa. Pääsin ehkä puoleen rinteeseen kun tunsin, ettei aamulla vasempaan jalkaan laittamani rakkolaastari ollut jostakin syystä pysynyt paikoillaan. Päätin hoitaa asian heti kuntoon ja heitin rinkan mättäälle ja riisuin kengät tilanteen tarkastamista varten. Ilmeisesti mukanani kuljettama rakkolaastari oli nähnyt parhaat päivänsä, eikä sen rakenne ollut enää kunnossa. Laastari oli rullautunut nätisti sukan sisällä ja vienyt orastavan rakon päällä olleen nahkan kantapäästä mukanaan. Noh, kipeähän se vähän oli. Päätin kuitenkin putsauksen jälkeen laittaa samalle paikalle uuden laastarin ja toivoa parasta. Huolto- ja pähkinätauko ruskan värjäämässä rinteessä oli kuitenkin mieltä ja kehoa virkistävä.

20180821_102303_HDR.jpg

Jatkoin huoltotauosta virkistyneenä matkaani ja pian tämän jälkeen korviini kantautui jälleen jotakin mekaanista ja luontoon kuulumatonta ääntä. Vilkaisu etäämmäs paljasti pörinän tulevan oranssivaatteisten työmiesten mönkijöistä. Metsähallituksen heput olivat uusimassa reitin vanhoja merkkitolppia ja homma oli edennyt Vuontiskeron rinteelle saakka. Jututin molempia työmiehiä ja mietin matkaa jatkaessani, että niinköhän sitä itse näissä olosuhteissa mönkkärin ja kärryn kanssa pärjäisin. Tulihan sillä yhdistelmällä vuosi sitten intissä ajeltua hyvinkin haastavissa maastoissa. Uskoakseni nekään taidot eivät niin vain katoa, vaikka tässä kohtaa olin kyllä hyvin tyytyväinen siihen, että olin liikenteessä jalkapatikassa, enkä moisen yhdistelmän kanssa.

20180821_104325.jpg

Siellä ne jyrryyttää jyrkässä ja kivisessä rinteessä tolppakuorman kanssa.

Juttutuokion jälkeen jatkoin matkaani ja saavuin Hetan ja Pallaksen erottavan poroaidan äärelle. Poroaitaan oli tehty kulkua helpottava portti, josta oli vaeltajan helppo kulkea lauta sivuun siirtämällä. Toisin kuin toissakesänä kalottireitillä, jossa Suomen ja Norjan rajalla kiemurteleva poroaita piti alittaa sieltä, mistä ruhonsa arveli ali onnistuvansa mahduttamaan.

Poroaidan jälkeen reitti lähti jyrkkään nousuun ja päätin pitää mäessä huili- ja fiilistelytauon. Olin jo aamulla herätessäni päättänyt, että tämän päivän teema tulee olemaan matkasta nauttiminen vailla painetta kilometrien nielemisestä. Ja mikäpä se oli aurinkoisessa rinteessä maatessa.

20180821_112937.jpg

Uusi rakkolaastari alkoi onneksi pelittää hyvin, eikä jalka kipuillut enää etenemistä haittaavasti. Annoin tunturituulen viilentää varpaita ja kuivattaa kenkiä ennen matkan jatkumista.

20180821_112957.jpg

Tovin elämänmenoa rauhassa tuumittuani päätin nostaa rinkan jälleen selkääni ja jatkaa matkaani. Jyrkässä ylämäessä vastaan tuli yksinäinen vanhempi mies, jonka kanssa jutusteltiin muutama sananen retkeilystä ja varusteista. Hän kysyi makuualustastani, että millaisen olen näille reissuille valinnut. Kerroin rinkan päällä keikkuvaan ikivanhaan ja rähjäiseen solumuovialustaan viitaten, että olen todennut vanhassa olevan vara parempi. Tosiaan. Kaksi retkeilyn keskeistä varustettani ovat todellakin aitoja ja alkuperäisiä retkeilyharrastukseni alkuajoilta. Muistan ostaneeni sekä rinkan että makuualustani ensimmäistä Muotkan reissua varten. Rinkan päivittämistä olen muutamaan otteeseen harkinnut, mutta vanhalla ja rähjäisellä makuualustallani olen todennut edelleenkin pärjääväni hyvin. Se on sopivan paksu, mutta silti kevyt. Sillä olen monet monituiset unet nukkunut niin vaelluksilla kuin festareillakin. Vaivaiskoivujen oksat ovat siihen osuessaan repineet alustan pintaan syviä koloja ja toinen alustan ympärille tulevista kiinnitysnauhoistakin on jossakin kohtaa elämää päässyt irtoamaan ja häviämään jonnekin. Mutta mitäpä sitä toimivaa vaihtamaan. Vanha setäkin totesi, että hänen viimeisen päälle hieno, kevyt ja kallis ilmatäytteinen makuualustansa on muuten hyvä, mutta makuupussin kanssa mahdottoman liukas. Jälleen piste omalle alustalleni, jonka päällä pysyy makuupussissa vaikka hiukan viettävässäkin rinteessä.

Pienen ja mukavan juttutuokion jälkeen jatkoin matkaani Lumikerolle, jossa tuuli niin lujaa, että aloitin laskeutumisen kohti Suaskurua aika nopeasti.

20180821_121404_HDR.jpg

Lumikero.

Lumikerolta alas laskeutuessani vastaan tulivat reissun tähän saakka suurimmat yksittäiset vaeltajajoukot. Ensimmäisenä neljän hiukan vanhemman naisen porukka, joita lohdutin kertomalla, että huippu on ihan lähellä. Olivat sen verran punanaamaisia ja hikisiä, että oli tainnut rinteen kapuaminen ottaa vähän mittaa naisista. Heidän jälkeensä kauempana alhaalla erotin isomman lähestyvän joukon ja heitä olisikin sitten jo kaikkiaan 12.

20180821_122123.jpg

Ilmeeni, kun liikaa kanssakulkijoita.

Vastaan tullut iso lössi oli joku ulkomaalaisten opastettu porukka. Moikkailin heidät ja jatkoin laskeutumista kohti kurun pohjaa. Ja kyllä sitä laskeutumista riittikin! Tuntui ikuisuudelta ennen kuin olin avotunturin vaihduttua risukkoon ja puustoisempaan maastoon viimein päätynyt aivan "pohjalle" saakka. Kuten arvelin, Suaskurukin oli porukkaa täynnä. Kodassa oli seurue taukoa pitämässä ja ulkona tulipaikalla oli naiskaksikko koirineen ja keski-ikäinen pariskunta keittelemässä nuudelilounasta. Olin kuitenkin tässä kohtaa jo vesitäydennyksen ja pienen välipalan tarpeessa, joten päätin sosialisoitua hetkeksi ja napata muutaman Väinämöisen palttoonnapin. Varsinaisen lounastauon olin ajatellut pitäväni vasta Hannukurussa.

20180821_131537.jpg

Suaskurun puro oli kesän helteiden jäljiltä kutistunut pieneksi.

Suaskurun pohjalta alkoi jälleen matka kohti seuraavaa tunturia. Aluksi reitti kulki muutaman kostean suon kautta, joten maiseman vaihtelua totuttuun karuuteen oli mukavasti.

20180821_132114.jpg

Vähitellen maasto muuttui suosta matalaksi metsiköksi ja siitä kitukasvuisemmaksi tunturipuustoksi. Matkan jatkuessa tuulikin tuli onneksi viilentämään matkalaisen hikistä nahkaa ja näkymätkin kävivät avarammiksi, kun puuraja jäi jälleen hetkeksi taakse.

Suaskurun ja Hannukurun välinen etäisyys oli noin viisi kilometriä ja minulla taisi mennä sen matkan taittamiseen tunti ja 20 minuuttia. Totuuden nimissä on mainittava, että Hannukurulle päästyäni oli nälkä jo aikaimoinen. Kello oli tässä vaiheessa noin kolme, joten aamupalasta oli aikaa noin kuusi tuntia ja päivä oli tähän mennessä tullut taitettua natuspussin (mm. pähkinöitä, karpaloita, suklaamanteleita) sisällöllä ja muutamalla palttoonnapilla. Heitin siis rinkkani Hannukurun kodan viereen ja hain vettä läheisestä lammesta. Lounaaksi olisi luvassa nuudelia, itse kuivaamiani kasviksia ja tonnikalaa. Veden kiehumista odotellessa oli hyvä aloitella aamupalan yhteydessä tekemistäni voileivistä, joilla enimmän nälän sai niillä näppärästi kuitattua. Juuri, kun vesi alkoi kiehua, alkoi taivaskin muistutella Lapin oikukkaasta ja äkkiä vaihtuvasta säästä. Olin vettä keittäessäni seuraillut Luoteesta nousevaa mustaa pilveä sillä silmällä ja ennakoinut tulevan sateen viemällä rinkan sisälle kotaan. Nyt keräsin loputkin kamppeeni ja menin syömään sadetta karkuun kodan rauhaisaan pimeyteen.

20180821_150716_HDR.jpg

Eipä ollut nuudelin puoliintumisaika kovin kummoinen. Sen verran reippaan nälän olin kerinnyt siinä päivän mittaan itselleni kehittämään. Sain lounaani loppupuolella myös seuraa, kun keski-ikäinen pariskunta tuli kotaan sadetta pitämään ja eväitään syömään. Minun aikataulujeni suhteen sade osui juuri oikeaan kohtaan ja pääsin jatkamaan matkaani täydellä mahalla sateen tauottua.

20180821_145820.jpg

Joku oli kantanut kodan ulkopuolelle poron komean jättösarven.

Tästä toisesta vaelluspäivästäni tuli varsinainen kurupäivä. Hannukurun jälkeen vuorossa oli Pahakuru, joka ei nimensä mukaisesti vaikuttanut lainkaan pahalta. Tuuliselta ja märältä tosin. Täälläkin kohtasin muutaman taukoaan viettävän kanssavaeltajan ja tässä vaiheessa sosiaalisuuskiintiöni alkoi olla yhden päivän osalta aika täynnä. Siksipä tyydyinkin vain nopeaan tervehtimiseen ja matkani jatkamiseen.

20180821_163355.jpg

Näkymä Pahakurulta Outtakka-tunturin suuntaan.

Pahakurulta jatkettuani vastaani tuli Hetan suunnasta matkaan lähtenyt Metsähallituksen "tolppa-apinoiden" työpari, jotka olivat siis samoissa hommissa kuin aikaisemmin aamulla kohtaamani mönkkärimiehet. Heti kohdalle tultuani sain kuulla olevani "vastarannan kiiski", koska olin kuulemma sinä päivänä ensimmäisen reittiä pohjoiseen päin kulkenut vaeltaja. Aikamme siinä rupateltiin niitä näitä, kunnes totesin jatkavani matkaa, että pääsisin jossakin vaiheessa leirin pystyttämiseen ja päivällisen laittoon. Tällä osuudella reittiä vedetkin virtasivat vuolaampina ja kirkkaina. Olin ajatellut kävellä vielä kappaleen matkaa päämääränäni pääreitistä hiukan sivussa oleva Tappurin tupa ja sen miljöö.

20180821_175056.jpg

Kyllä siinä vielä hyvän tovin sain matkaa taittaa ennenkuin löysin teltalleni hyvän ja rauhallisen paikan pienen puron vierestä. Kokonaisuudessaan päivämatkaa tälle ensimmäiselle kokopitkälle vaelluspäivälle kertyi noin 20 kilometriä. Näkymät hivelivät edelleen silmiä ja tällä kertaa sain telttanikin koottua ennen illalla alkanutta sadetta.

Kokkailin päivällistä teltan suojissa, koska iltaa kohden yltynyt tuuli tuntui ottavan luihin ja ytimiin. Liotin ennen reissua kuivaamaani broilerin jauhelihaa ja keittelin sitä hetken kasvisten kanssa ennen riisien lisäämistä sekaan.

20180821_190336.jpg

Bongasin kaupasta Uncle Bensin valmiiksi kypsennettyjä ja maustettuja riisipusseja, jotka päätin ostaa testiin reissua varten. Yksi pussi painoi 250 grammaa ja se oli suunniteltu kahden hengen annokseksi, mutta kevyesti minä sen söin yksiksenikin. Seuraavia reissuja varten säästän varmaan tässäkin kohtaa painossa ja tilassa ja kuivaan riisit ennen mukaan pakkaamista. Uskoisin sen toimivan hyvin.

20180821_191510_HDR.jpg

Päivällinen näissä maisemissa pisti pienen vaeltajan sydämen sykkyrälle onnesta.

Päivällisen jälkeen keittelin vielä iltakaakaot ja rupesin sen jälkeen päiväkirjan kirjoittamisen myötä nukkumaan. Tuuli ei tuntunut tyyntyvän, vaan sen oheen taivas päätti antaa vielä sadetta kuivan maan kostukkeeksi ja väsyneen vaeltajan unen taustaääneksi. Mikäpä siinä oli uneen vaipuessa sateen ropinaa kuunnellessa lämpimässä ja kuivassa makuupussissa vailla huolia ja murheita.

maanantai, 3. syyskuu 2018

Akkuja lataamassa Pallaksen maisemissa. Osa 1.

Reissupäiväkirjaa elokuiselta soolovaellukseltani. :)

Oon siis aina ollut luontoihminen ja vaeltaminen on ollut rakkaana harrastuksena jo monen vuoden ajan. Ensimmäisen kerran kävin "virallisella" oikealla vaelluksella yläasteikäisenä silloisen kotipaikkakuntani nuorisotoimen kanssa. Viikon reissu suuntautui tuolloin Muotkatuntureille ja sen jälkeen se oli menoa se. Lapin hulluus oli iskenyt, eikä se ole sammunut näihin vuosiin tultaessa, vaikka reissuja pohjoiseen on tullut sen jälkeen tehtyä useampikin. Muotkalla olen patikoinut useampaankin otteeseen. Kevon kansallispuiston kolusin kaverini Harrin kanssa jokunen vuosi sitten ja parina kesänä patikointimaastoksi on valikoitunut Käsivarren erämaa. Vaellusseura on aina ollut erinomaista ja hyvin toimivaa, mutta jossakin takaraivon syövereissä mielenkiinto yksinvaeltamiseen on nostanut päätään. Muistan joskus aikoinani pitäneeni yksin erämaassa vastaan tulleita vaeltajia ihan täysin kajahtaneina, mutta niin ne vain ajat ja ajatukset muuttuvat..

20180820_154011_HDR.jpg

Aloitin uudessa työpaikassa viime vuoden joulukuussa, mikä tarkoitti kohdallani sitä, että kunnon kesälomasta saisi vain haaveilla. Pidin ruhtinaalliset kuusi kertynyttä lomapäivääni ennen juhannusta ja sain onneksi esimieheltäni luvan ottaa vielä viikon palkatonta loppukesälle, jotta jaksaisin edessä olevan raskaan syksyn paremmin. Mielelläni olisin viikon pitänyt aikaisemmin kesällä, mutta samaan aikaan pyörivien vuosilomien kanssa ei lupaa töistä poissa olemiseen herunut, vaan sopiva viikko löytyi vasta elokuun puolivälin paikkeilta. Siinä kohtaa Teemu olisi jo palannut takaisin töihin, eikä yhteisestä lomasta näinollen tarvitsisi haaveilla. Siispä viikon suunnitelmat sain laatia vallan omien mielihalujeni mukaan. Ja mikäpäs minulle sen sopivampaa, kuin karkaaminen pois sivistyksestä takaisin luontoon. Viikko olisi jo sopivan pitkä aika, että se kannattaisi hyödyntää vaikka vähän kauempanakin kotimaisemista. Siksipä Lappi ja sieltä sopiva kansallispuisto tai erämaa alkoivat tuntua tässä kohtaa parhailta vaihtoehdoilta.

Pyörittelin aikani sopivia vaihtoehtoja ja monien suosituksesta päädyin perinteiselle maisemareitille Hetta-Pallaksen maisemiin. Ajatus reitittömään erämaahan suuntaamisesta yksin ei ensimmäisenä yksin tehtävänä vaelluksena heti houkutellut, joten ajattelin lähteä kokeilemaan jostakin varmoista ja turvallisesta vaihtoehdosta. Perus kartanlukutaito minulta kyllä löytyy, mutta ehkä hiukan kokemusta ja itsevarmuutta vielä kuitenkin puuttuu. Ja samaan aikaan mielen sopukoissa nakersi ajatus, josko yksin patikoiminen sittenkään on minua varten. Yhden yön sooloreissuja olen toki ennenkin tehnyt, mutta nyt kaukana sivistyksestä olisi tarkoitus olla kuitenkin useampi päivä. Tällä suositulla reitillä kulkijoita kuitenkin riittäisi ja höpöttelytarpeen iskiessä ei tarvitsisi varmasti muuta kuin pistäytyä johonkin reitin varrella olevaan autiotupaan tai kotaan kahvinkeittoon, niin luultavasti yksin ei kovin pitkää aikaa tarvitsisi olla. Siispä ei muuta kuin kartta plakkariin Partioaitasta ja reissun suunnitelmat muhimaan takaraivoon.

Perus vaelluskamat minulta löytyy kaikki, mutta pieniä hankintoja reissuun lähteminen joka kerta edellyttää. Nyt käytin ehkä tekemistäni reissuvalmisteluista eniten aikaa ruokien miettimiseen ja valmistelemiseen ennen matkalle lähtemistä. Kuivasin kiertoilmauunissa broilerin jauhelihaa ja kasviksia ja tein mausteseokset ja maukkaat retkieväät viimeisen päälle huolella valmiiksi jo kotosalla. Laitan niistä kuvia ja kuvaukset tuonnempana. Reissupäivät osuivat siis elokuun 20.-25. välille. Lyhensin ensimmäisen päivän ajomatkaa ajamalla jo sunnuntaina vanhempieni luo Pohjois-Savoon, josta on noin neljä tuntia lyhyempi matka Pallakselle kuin kotoani Tampereelta. Tarkastin vielä illalla, että kaikki on valmista seuraavan päivän lähtöä varten ja jätin ehkä kuitenkin hiukan huolissaan oleville vanhemmilleni karkean reittisuunnitelman tulevalle viikolle. Kovin tarkkaa suunnitelmaa en koskaan ole osannut tai halunnutkaan tehdä, koska kulkemani päivämatkat vaihtelevat kaikkea 10-25 kilometrin väliltä riippuen kelistä, maastosta ja päivän fiiliksestä. En ole koskaan ollut mikään kieli vyön alla juokseva aropupu, vaan nautiskellen, mutta silti kohtalaisen ripeästi matkaa taittava fiilistelijä.

Kiitos äitini minulle antaman tujun melatoniinin nukuin yön todella sikeästi ja heräsin virkeänä ennen veljeni minulle lupaamaa herätystä kello 6:00. Keittelin siinä aamukahvit ja söin yhden sämpylän ja läksin huristelemaan kohti pohjoista noin puolen seitsemän aikaan. Matka oli minulle tuttu, olihan samaan suuntaan tullut lähdettyä monet kerrat aikaisemminkin. Fiilis oli hyvä ja odottava. Olisihan edessä koko viikko vapaata oman itsensä herrana elelyä itselle rakkaan harrastuksen parissa.

Pidin ensimmäisen itseni ja auton tankkaustauon Oulussa ja matkan aikana huolestuttamaan käyneet ennustetut kylmät yöt saivat minut vielä poikkeamaan Kärkkäisille. Olin ottanut mukaani Varustelekasta muutama vuosi sitten ostamani makuupussin, jossa lupausten mukaan pitäisi tarjeta muutamassa pakkasasteessakin. Kokemusteni mukaan olen kuitenkin joko herkästi palelevaa sorttia tai pussia testanneet henkilöt kuumakalleja, koska muistelin palelleeni samaisessa pussissa jo yölämpötilan ollessa lähellä nollaa. Tulevalle viikolle oli alueelle ennustettu yölämpötilojen vajoavan liki nollaa tai jopa muutaman asteen pakkasen puolelle. Mikään ei olisi kurjempaa, kun raskaan vaelluspäivän jälkeen sukeltaa kylmään makuupussiin hytisemään ja unta yrittämään.

Kaikki isommat hankintani teen yleensä perinpohjaisen vertailun perusteella. Niinpä olin tätäkin makuupussiasiaa tutkinut runsain mitoin jo kotona ennen reissuun lähtemistä. Käyttökokemusten perusteella olin päätynyt pussivalinnassani jo vuodesta 89 saakka laadukkaita erä- ja retkeilytuotteita valmistavan Pinguinin makuupussiin. Olin siitä lukenut paljon myönteisiä käyttökokemuksia ja koska samassa tuotteessa yhdistyi myös kohtuullinen hinta, oli ostopäätös nopea ja helppo. Kärkkäisiltä mukaani tarttui siis Pinguinin kolmen vuodenajan makuupussi Topas. Valitsin pussin leftinä, eli vasenkätisenä versiona, koska olen siihen tottunut jo aikaisemman pussini kanssa. Painoa pussilla on 1550g eli puoli kiloa mukaan raahaamaani Mil-Tecin pussia vähemmän ja mukavuuslämpötilan pussissa luvattiin naisilla olevan -1. Eli todennäköisesti tulisin yöni nukkumaan palelematta.

Viimeiset hankintani tein Ylitornion S-marketista, mistä poimin kylmähyllystä luottoleivänpäällystä, eli meetvurstia ja paketin ingmariinia. Matkaevääksi nappasin vielä broileripatongin ja illan päivälliseksi pakasteaterian, jonka suunnittelin illalla trangian kattilassa lämmittäväni.

20180820_122118.jpg

Matka Pallaksen luontokeskukselle meni oikeastaan yllättävänkin nopeasti, vaikka seuraa ajomatkalla ei väisteltäviä porolaumoja lukuunottamatta ollutkaan. Kello oli noin iltapäivä kolmen paikkeilla, kun rankkojen sadekuurojen myötä ajoin Yarikseni Pallaksen luontokeskuksen pihaan parkkiin. Pyörähdin nopean kierroksen luontokeskuksella, kävin siellä vielä viimeisen kerran posliinipöntöllä ja siirryin autolle vaihtamaan vaellusvaatteet ylleni. Keli oli sateisen tihmuinen, mutta mieli virkeä ja tunnelma odottava. Autoja parkkipaikalla oli kohtalaisen monta, mutta oli mahdotonta sanoa, kuinka moni niistä kuului parhaillaan maastossa oleville patikoijlle ja kuinka moni Pallashotellissa yötä oleville turisteille.

Laitoin vielä muutaman viestin kotia, että perillä oon ja että reissu alkaa ja napsautin sen jälkeen puhelimen lentotilan päälle. Minulle oli itsestään selvää, etten nettiä tulevan viikon aikana tulisi käyttämään saati kaipaamaan. Elossaoloviestejä olin kuitenkin luvannut aina säännöllisesti Teemulle ja vanhemmilleni laittaa, koska tiesin heidän kuitenkin miettivän, että miten minulla menee ja että onhan kaikki varmasti kunnossa.

20180820_161317_HDR.jpg

Eipä siis muuta kuin rinkka selkään ja kapuamaan kohti ensimmäistä tunturia! Jyrkkä nousu pisti heti puuskuttamaan ja nosti hien pintaan. Vähän korkeammalle noustua tunturituuli piti kuitenkin huolen siitä, ettei liian kuuma päässyt tulemaan. Ohitin ylämäessä mieskaksikon, jotka ainakin kantamuksista päätellen olivat myös suuntaamassa reitille useammaksikin päiväksi. Liikkeellä oli paljon myös turisteja kameroineen ja päiväretkeläisiä kevyine reppuineen. Epävakainen keli jäi pääasiassa selkäni taakse ja muistutti olemassaolostaan tunturin takaa satavien pilvien muodossa.

20180820_164718.jpg

Oma kulkuni oli kuitenkin sateetonta ja kevyttä. Monien reissujen aikana selkääni muotoutunut rinkka ja vuosien saatossa vakiintunut pakkaustyyli varmistivat sen, ettei kantamus tuottanut päänvaivaa ja kulki kevyesti selässäni. Painoa rinkalla oli täyteen lastattuna noin 17 kiloa, mikä on ihan sopiva minun kannettavakseni. Kevyin ja paikoin jopa lennokkain askelin taivalsin hyvin merkittyä polkua etiäpäin. Vastaantulijoita oli ihan riittämiin. Moikat siinä kohdatessa sanottiin, muttei enempää juttusille kenenkään kanssa tullut jäätyä.

20180820_174558_HDR.jpg

Olin suunnitellut ensimmäiselle illalle noin 10-15 kilometrin harppausta ennen leirin pystyttämistä. Noille matkoille sopiviksi yöpaikoiksi olisivat sopineet niin ensimmäisenä vastaan tullut Rihmakuru kuin sieltä muutaman kilometrin päässä oleva Nammalkurukin. Rihmakurulle saavuttuani kävin siellä puuceessä, otin vähän pähkinöitä eväspussista ja mietiskelin, että voisin vielä jatkaa matkaani, koska olo oli virkeä, eikä kellokaan tuossa vaiheessa ollut vielä kovin paljon. Olin taittanut ensimmäiset 10 kilometriä alle kolmessa tunnissa, joten etenemisvauhti oli jopa omasta mielestäni todella reipas. Taisi siinä olla aika tavalla alkuinnostusta ja päivän autossa viettämisen jälkeen kertynyttä purkamatonta energiaakin.

Harpoin siis Rihmakurun kodalta vielä Nammalkurun autiotuvan pihapiiriin. Ja sehän oli kuin mikäkin erämaan leirikeskus! Nuotioringin ääressä oli muutama kovaääninen retkeilijä, telttoja oli pihalla pystyssä noin puolenkymmentä ja siellä täällä näkyi ihmisiä ilta-askareissaan. Jotenkin tuo näky ei hivellyt silmiäni tai jo omaan rauhaan tottunutta päätäni. Päätin siis vielä jatkaa matkaani kilometrin päässä olevalle Montellin majalle, jos siellä ei olisi aivan yhtä suurta yleisöryntäystä. Päästyäni tuvan ohi solisevan pienen puron yli luontoäiti päätti kuitenkin, että ehkä olisi aika jo pysähtyä. Tunturin takaa työntyi esiin valtava sadepilvi, joka alkoi hyvin pian tihkuttaa ja näytti sille, ettei sade ainakaan laantumaan päin ole. Niinpä tein nopean ja itsenäisen ratkaisun ja päätin astua vähän sivuun polulta ja etsiä telttapaikan tunturin rinteestä hiukan katseilta suojasta. Ja minkä hienon nyppylän teltalleni sieltä pienen koivun vierestä löysinkään. Tässä kohtaa luontoäiti esitti jo parastaan ja vettä tuli koko ajan enenevissä määrin. Päätin nopeasti nykäistä sadevaatteet niskaan ja pistää teltan pystyyn, jos sade vaikka jäisi pidemmäksikin aikaa päälle. Teltan pystyttäminen kovassa sateessa ei ollutkaan aivan yksinkertainen suoritus. Olin tätä uumoillut jo aikaisemmin, mutta todellinen tilanne paljasti homman hankaluuden kokonaisuudessaan. Sooloreissua varten hankkimani uusi teltta koostui kahdesta osasta ja kevyet kaaret piti aluksi pingottaa pelkästä hyönteisverkosta koostuvan sisäteltan ylle. Se oli sateessa tietysti vähän kehnoa puuhaa, koska sisäteltta ei ole vedenkestävä. Jotenkin onnistuin kuitenkin kaaret ulkoteltan kankaan alla suojassa pujottelemaan ja sisäteltta säästyi suuremmin kastumatta. Onneksi olin testannut teltan kasaamista pariinkin otteeseen ennen lähtöä, niin se kävi suhteellisen sujuvasti heti ensimmäisenä iltana vähän haastavammissa olosuhteissa. Ja kun teltta oli pystyssä loppui sadekin kuin taikaiskusta. Tyypillistä. :)

20180820_210135_HDR.jpg

Sateen jälkeen ilta olikin mitä mainioin ja maisemat saivat kyllä sielun lepäämään. Vähän kokonaisuutta tosin häiritsi autiotuvan suunnalta kantautuva dronen pörinä, mutta onnekseen se ei kovin pitkää iltalentoa tehnyt. Minä sen sijaan huomasin tässä kohtaa olevani sen verran nälkäinen, että päivällisen tekeminen olisi enemmän kuin aiheellista. Kävin noutamassa purosta vettä ja iskin trangian tulille. Ensimmäiseksi illaksi varaamani riisit ja kanakastikkeen tyhjensin kattilaan ja kuumensin ruoan kauttaaltaan. Eipä ole samainen eväs varmaan koskaan aikaisemmin yhtä nopeasti hävinnyt tuulensuojaan. Sen verran nälkä oli ehtinyt iskeä reippaan patikoimisen aikana.

20180820_201225.jpg

Olin jo aikaisemmin iltapäivällä huomannut, että mustikat olivat tässä kohtaa syksyä juuri parhaimmillaan. Siispä päätin vielä iltapuhteenani kaakaot keiteltyäni täyttää retkikuksani mustikoilla seuraavan aamun puuroa silmälläpitäen. Mikäpä sen parempaa olisikaan, kuin aamupuuro tuoreilla tunturin mustikoilla höystettynä. Kuksan sain täyteen satoisista puskista nopeasti. Tässä vaiheessa ilta oli jo sen verran pitkällä, että oli hyvä aika painua hampaiden pesun kautta maate ja testaamaan telttaa ja uutta makuupussia tositoimissa. Mutta siitä ja reissun jatkosta lisää seuraavassa osassa. :)

20180820_210101.jpg

maanantai, 3. syyskuu 2018

Nyt alkoi Päivikki kirjoittaa, kun sai uuden läppärin.

Nyt. Aika rikkoa ikuisuuden kestänyt blogihiljaisuus. Osittain kirjoittaminen on jäänyt, koska minulta on puuttunut hyvä kone, jolla kirjoittaa. Nojoo, onhan mulla vanha läppäri olemassa edelleen, mutta sen kanssa jopa minulla meinaa käpy palaa, kun yksinkertaisimmatkin toiminnot vievät aaaaaaaaaaaikaaaaaaaa ja odotuttavat tuskastuttavan kauan. Mutta nyt! Kävin pari päivää sitten tekemässä hankinnan tällä viikolla alkavaa koulua varten, joten nyt kelpaa naputella blogitekstiäkin ihka uudella läppärillä. :) Opintoja varten on nykyaikainen ja toimiva kone kuitenkin oltava, joten kävin Pirkkalan Verkkokaupassa hankintamatkalla. Sieltä mukaani tarttui 14 tuumainen perus Asuksen kone, joka ainakin nyt lyhyen yhteisen taipaleemme aikana on vaikuttanut olevan ihan passeli tähän meikäläisen peruskäyttöön. Ei muutako tekstiä tuutaten taas.

tiistai, 7. maaliskuu 2017

Vihreä viikonloppu Säkylässä 4.-5.2.2017

Heihou taas pitkästä aikaa. :) Nyt näin kahden tunnin pikkupäikkäreiltä herättyä tuntuikin vallan sopivalta istahtaa koneen ääreen ja naputella taannoisen talvileirin kuulumisia, ennenkuin kerkiän kaiken siellä kokemani unohtamaan. Kuvat viikonlopulta sain koneelle siirrettyä jo aikoja sitten, mutta kirjoittamisinspiraation puuttuessa varsinainen luomistyö on antanut odottaa itseään.

Tosiaan. Bongasin alkutalvesta sosiaalisen median ihmeellisestä maailmasta ilmoituksen MPK:n järjestämästä naisten talvimaastotaidot-viikonloppukurssista ja hetihän minä siitä innostuin. Oonhan aina ollut hyvin luonnossa viihtyvää sorttia ja lapsuudessa ulkona vietetty aika taisi sisältää enemmän puissa kiipeilemistä kuin maan tasalla könyämistä. Näin orastavaan (huom!) aikuisikään saavuttuani erästelyni on koostunut viime vuosina pääasiassa retkeilystä, Lapin vaellusreissuista ja arkisista pikkuretkistä lähimetsiin geokätköjen perässä. Nyt kuin tarjottimella eteeni tarjottiinkin mahdollisuus vallan erilaiseen kokemukseen. Telttayöpymiseen ja inttihenkiseen meininkiin. Koulutus järjestettiin Porin Säkylässä varuskunta-alueen lähettyvillä. Aluksi ajattelin, josko olisin reissuun lähtenyt yksikseni, mutta päätin kuitenkin houkutella hyvää ystävääni Outia mukaan, joka ei kauaa empinyt ja niin oli leirille ilmottauduttu ja alettiin miettiä, että mihinkähän sitä taas tuli lähdettyä mukaan.. :)

20170205_165131.jpg

Jännittäääääääääääääää!

Koska leiri järjestettiin Porin nurkilla, jonne on keskisestä suomesta kohtalaisesti matkaa, päätettiin taittaa puolet matkasta jo edellisenä iltana ja mennä yöksi Tampereelle Teemun (<3) luokse. Sieltä ei ollutkaan kuin reipas tunnin ajomatka Säkylään, joka taittui aamuseitsemän jälkeen muutaman nukutun tunnin perästä jännityksen sekaisissa tunnelmissa. Syötiin siinä matkan aikana "vähän" (ihan liikaa) aamupalaa ja hetken harhailun jälkeen löydettiin perille kurssipaikalle.

20170204_121503.jpg

Innokkaat aamupalalaiset.

Oltiin paikalla naftisti viittä vaille yhdeksän, jolloin suurin osa kurssilaisista oli saapunut jo paikalle. Siivilit saatiin hylätä ja kiskoa ylle armeijan vihreät. Ja kauhoa jo valmiiksi pinkeisiin kupuihin vielä vähän lisää aamupalapuuroa ja leipää.

Aamiaisen jälkeen saatiin vähän infoa viikonlopun kulusta ja meitä kaitseva henkilöstö esittäytyi. Hyvin pian kävi selväksi, että viikonloppu tulisi pitämään sisällään hyvinkin monipuolista ohjelmaa. Mikäs sen parempaa, sitähän kurssille tultiin hakemaankin.

Meitä kurssilaisia taisi olla kaikkiaan 21, joista yli puolet oli ensikertalaisia. Sakki jaettiin kolmeen ryhmään ja pienien paikkavaihdoksien jälkeen päästiinkin siirtymään ulos. Vapaaehtoisia kysyttäessä ilmoittauduin ryhmämme johtajaksi, mikä toi mukanaan hiukan enemmän organisointivastuuta ja päätäntävaltaa.

20170204_120123.jpg

Päkä kurkkusalaateissa.

Pihalta saimme mukaamma puolijoukkuetaltat kaikkine tykötarpeineen. Niiden kanssa siirryttiin läheiseen metsään ottamaan oppia teltan pystyttämisessä. Mallisuorituksen nähtyämme saatiin toistaa sama omalla teltalla ja jatkaa harjoituksia lämmityspuiden pilkkomisella.

20170204_120207.jpg

Outin mallisuoritus kirveen käytössä.

Teltat saatiin näreeseen ihan onnistuneesti ja siitä palkinnoksi olikin vuorossa (taas) ruokaa.

20170204_121646.jpg

Pastaa ja kanakastiketta á la Säkylän varuskuntaruokala.

Iltapäivällä vuorossa oli rastikoulutusta eri pisteissä. Meidän ryhmä aloitti harjoittelemalla solmuja ja kertaamalla ensiapuasioita.

20170204_132313.jpg

Mites se kylkiasento nyt menikään.

20170204_140121.jpg

Solmuja.

Aina näissä tilanteissa sitä huomaa, miten joskus jo opittuja taitoja pitäisi aktiivisesti kerrata, että ne pysyisivät mielessä ja jotta niitä oikeasti osaisi käyttää tosipaikan tullen. Solmut olivat sellainen osa-alue, jotka olin totaalisesti unohtanut. En ole koskaan ollut partiossa, enkä solmuja ihmeemmin harjoitellut, mutta ne ihan perinteisimmätkin siansorkat ja paalusolmut olivat vain kalpea aavistus jossakin pääkopan perukoilla. Äkkiähän ne sieltä taas mieleen muistuivat, kun hommiin päästiin, mutta syytä olisi kertailla asioita ehkä joskus siviilissäkin.

Solmujen jälkeen puimme päälle ja suuntasimme ulos harjoittelemaan hätämajoitteen tekemistä ja tulen sytyttämistä kosteissa olosuhteissa.

20170204_142824.jpg

Meidän ryhmä sai tulen syttymään tuluksilla.

20170204_142414.jpg

Tässä versiossa laavussa käytettiin pressua, mutta hätätilanteissa katoksi ja maahan laitettaisiin vaikkapa havunoksia.

Ulkorastilla vähän kastuttuamme suunnattiin takaisin sisälle, jossa saimme infopläjäyksen hyvän rinkan ominaisuuksista ja demon hätäpaarien tekemisestä ja käyttämisestä. Tuumittiin siinä porukalla, ettei toivota koskaan joutuvamme siirtämään ketään niillä maastossa. Sen verran raskaalle homma vaikutti.

Ensimmäisen rastikierroksen jälkeen ohjelmassa oli jälleen ruokailu ja mahojen täyttymisen jälkeen vielä toinen kierros oppia. Trangian käytössä ryhmässämme oli niin vankkaa kokemusta, että kouluttajien tehtäväksi jäi pääasiassa pikkuasioihin huomion kiinnittäminen.

20170204_173607.jpg

Vesi kiehumaan.

Itselle nestekaasuisen trangian käytön opettelu tuli taas hyväksi kertaukseksi. Aikoinani oman trangiani hommattuani hankin siihen heti suoraan kaasupolttimen, joten nestekaasulla ei ole tullut juurikaan pelattua. Siinä kun on omat niksinsä. Hyvin saatiin Outin kanssa vesi kuitenkin kiehumaan. :)

20170204_152458.jpg

Saatiin oppia suunnistamisesta ja kartan ja kompassin käytöstä.

Myöhemmin illalla päästiin vielä testaamaan ampumista sähköiseen tauluun oikean kokoisella ja painoisella sähköisellä rynkyllä. Se oli superkivaa!

20170205_103354.jpg

20170204_182327.jpg

Hmm, tässä kohtaa tarviikin jo vähän miettiä, että missäs järjestyksessä kaikki oikein menikään. Aikaa viikonlopusta on jo puolitoista kuukautta, joten yksityiskohdat ovat ehkä päässeet vähän sumentumaan. Pahoittelen, jos joku asiasta enempi muistava sattuu tämän lukemaan ja miettii, että eihän se nyt kyllä mennyt yhtään tuossa järjestyksessä. :D En löytänyt kuvia kaikesta tekemisestä, joten tapahtumaketju saattaa siitä syystä vähän poukkoilla.

Kuitenkin. Ensimmäisen kurssipäivän huipentumaksi lähdimme iltapimeällä patikoimaan varuskunta-alueella olevan harjun päällä sijaitsevalle laavulle. Varustautumisohjeissa oli käsketty ottaa mukaan tasku- tai otsalamppu, joita emme kuitenkaan patikoimisen aikana käyttäneet. Yllättävän hyvin silmä sopeutui pimeään metsään ja ojat ja risut oli sieltä suhteellisen helppo erottaa. Tilanne olisi ollut ehkä hiukan haasteellisempi, jos lunta ei olisi ollut maassa ollenkaan.

Siellä me siis marssimme jonossa kouluttajamme opastuksella läpi pimeän metsän. Ekstrajännitystä hommaan tarjosi harjun rinteellä räjäytetty paukkupanos, joka sai aikaan erityisen valpastumisreaktion kaikissa meissä ennen äkkirynnäkköä jyrkkään mäkeen. :D

20170204_202306.jpg

Makkaraa ja vaahtokarkkia.

20170204_211817.jpg

Taskulamppuja käytettiin harjua tarkemmin tutkiessamme.

20170204_220115.jpg

Paluumatkan mystinen valo ampumahiihtostadionilla.

Iltapatikka oli kaikin puolin onnistunut. Takaisin leiripaikkaan päästyämme vuorossa oli vielä iltapalan änkeäminen makkaran ja vaahtokarkin täyteiseen mahaan, täydennyspuiden kantaminen teltoille ja iltatoimet. Olin ryhmänjohtajana saanut vastuun huolehtia yön kipinävuorojen laatimisesta. Itse olin toisena vuorossa klo. 00:30. En nukkunut ennen sitä ollenkaan, koska iltatoimet vähän venähtivät ja totesin paremmaksi valvoa ajan ennen oman vuoroni alkamista. Aloitin vuoroni vähän suunniteltua aikaisemmin, koska edellisellä mikolla oli haasteita pitää kamiinassa tuli yllä. Puut olivat sen verran kosteita, ettei hommasta tahtonut tulla oikein mitään. Päästin edeltäjäni nukkumaan ja tyhjensin kamiinan ja sytyttelin sen uudelleen. Keksin lämmitellä seuraavana lisättäviä puita kamiinan päällä, minkä ansiosta loppuyö sujuikin ilman ongelmia ja lämpöä riitti.

20170205_004125.jpg

Kipinävuorossa oli tunnelmaa.

Yö meni kaikkineen ihan hyvin. Herkkäunisena kiittelin korvatulppien mukanaoloa. Aamulla herättyämme tajuttiin tosin, että kamiina oli sulattanut jäätynyttä maata aikaansaaden kohtalaisia lammikoita alaville kohdille telttaa. Tämä ei yllättänyt kyllä yhtään, vaikkakin ennakointi tässä asiassa olisi ollut ihan hyvästä ja olisimme sillä mahdollisesti välttäneet muutamat kastuneet makuupussit..

Aamupalan  jälkeen sunnuntain ohjelmallisen osuuden täyttivät edellisen päivän oppeja testaavat tehtävärastit, joita kiersimme kahden hengen ryhmissä.

20170204_151023.jpg

Ei kuulemma tarvii jännittää.

20170204_151031.jpg

Aa, okei! No hyvä sitten! :D

Rastit koostuivat kartan luvusta, helposta suunnistamisesta, ampumisesta, eläinten jälkien tunnistamisesta, puiden nimeämisestä ja trangian käytöstä.

20170205_112011.jpg

Keskittyy.

PhotoEditor-1486304113320.jpg

Kannatti keskittyä. :)

20170205_115450.jpg

Outi vaeltaa.

20170205_122050.jpg

Kesäsiskot Säkylässä. <3

Selviydyttiin rasteilta ihan hienosti. Tosin odottelua meille tuli aika tavalla, koska oltiin viimeinen liikenteeseen lähtenyt ryhmä. Virallista voittajaa ei tässä suorituksessa jaettu, vaan voittajapari arvottiin meidän kaikkien joukosta.

Varusteiden luovuttamisen jälkeen halukkailla oli mahdollisuus käydä kasarmilla saunomassa. Meitä lähtikin sinne pieni porukka ja vallan mainot löylyt iso amfiteatterimainen sauna tarjosikin. Loppu porukka tuli perästä kasarmiruokalaan syömään ja jälkkäriksi käytiin vielä niillä sotkun kuuluisilla munkkikahveilla. Ai että! Oli niin hyvää! Samassa yhteydessä meille jaettiin todistukset osallistumisesta ja toivotettiin hyvää kotimatkaa.

Kaikkineen näin jälkeenpäinkin ajatellen viikonloppu Säkylässä oli ihan huippu! Viihdyttiin molemmat tosi hyvin ja mahdollisesti tulevaisuudessakin aiotaan osallistua vastaaville kursseille. Hyvää oppia ja kertausta tuli paljon, pääsi tutustumaan samanhenkisiin ihmisiin ja maistamaan palan inttimaailmaa, johon ei muuten ole mahdollista päästä osaksi. Eihän sitä tosin tiedä, mihin kaikkeen sitä vielä tulevaisuudessa päädytäänkään.

20170205_124302.jpg

 

tiistai, 24. tammikuu 2017

Oho, uusi vuosi ja kaikkee :D

Tättärää! Että tärähtää. Ikuisuuden tauon jälkeen laskin pylperöni tähän läppärini eteen ja inspiroiduin avaamaan tämän blogimaailmani pitkän tauon jälkeen. Monta monituista kertaa mielessä on ollut naputella tänne päivitystä elämästäni ja sompailuistani, mutta niin se vain on aina jäänyt. Mulla tuntuu olevan jotenkin jännästi nyt aika monta rautaa elossa. Se pieni vapaa aika, jota aina silloin tällöin ruhtinaallisesti johonkin väliin sattuu siunaantumaan, tulee useimmiten vietettyä joko päikkäröiden tai vain telkun ääressä aivot narikassa koomaten. :)

IMG-20170117-WA0006.jpg

Tällä hetkellä eloon kuuluu aika tavalla perin juurin arkista menoa. Päivät täyttyy pääasiallisesti töistä ja treenaamisesta. Toki jossakin määrin aikaa tulee käytettyä myös yhdistyshommiin. Hmm, olikohan syksyllä jo puhetta siitä, että asetuin ehdolle ammattiliittoni liittovaltuustovaaleissa ja pääsin onnekkaasti läpi? Saatoin ehkä mainita asiasta. Marraskuussa aloitettiin valtuustotyöskentely Helsingissä ja työt jatkuvat nyt maaliskuussa kaksipäiväisen perehdytyskoulutuksen  ja toukokuussa varsinaisen kevätkokouksen merkeissä. Huhujen mukaan kaikki valtuutetut ovat saamassa ipadit helpottamaan työntekoa, joten ehkäpä sen avulla aktivoidun päivittämään myös tätä blogiani ahkerammin.. ;)

Valtuustotyöskentelyn lisäksi päädyin jatkamaan paikallisyhdistyksessäni vuoden eteenpäin ja tällä kertaa ehkä hivenen työllistävämmässä, eli sihteerin roolissa. Juuri eilen paketoin kevään ensimmäisen kokouspöytäkirjamme. Siitä se taas lähtee. Pari vuotta kerkisin vaikuttaa myös paikallisen raskaan musiikin yhdistyksen hallituksessa, mutta sen kohdalla annoin nyt tietoisesti tilaa uusille tulokkaille ja jättäydyin hallituksesta pois. Tuleehan sitä varmaan kokouksissa istuttua ja joillain keikoilla käytyä lippuja myymässä edelleen, mutta eipähän hommassa ole ainakaan samanlaista velvoitetta ja sitovuutta kuin aikaisemmin.

Tämä alkuviikko työrintamalla onkin ollut vähän tavallisesta arjesta poikkeavaa eloa eli koulutuksessa istumista. Kuulun koulumme johtoryhmään ja meitä ja muualta tulleita kollegoitamme koulutettiin johtoryhmätyöskentelyn saloihin nyt kahden päivän ajan teemalla "coachaava pedagoginen johtaja". Pakko kyllä tunnustaa, että maanantaiaamuna koulutuspaikkaan ajellessani mietin hetken, että mitä minä, koulunkäynninohjaaja, oikein teen moisessa koulutuksessa! Mutta ahaa, kylläpä vain olikin koulutus paikallaan! Näihin kahteen päivään sisältyi todella paljon oivalluksia omasta itsestä osana työyhteisöä ja konkreettisia työkaluja johtoryhmätyöskentelyyn ja tiimin vetämiseen. Jatkamme näistä samoista aiheista vielä kolmen päivän ajan ennen kesää.

Mutta se työstä. Puurtamisen vastapainona on tullut treenattuakin. Ylläri! Tein radikaalin liikkeen tuossa ennen joulua ja siirryin käymään kokonaan uudella kuntosalilla. Taisin tästä mainitakin. :) Alussa ajattelin homman olevan vain kokeilu, mutta kappas, sillä tiellä ollaan edelleenkin. Superfit Vaajakoskella osoittautui hyvin nopeasti oikeaksi paikaksi minulle. Vähän on edellisen salin treenikavereita ikävä, mutta eipä ole Superfitin voittanutta! Paikan laitekanta on vertaansa vailla ja sieltä löytyy kaikki kovaan treeniin tarvittava. Henkilökunta on mukavaa ja kuuntelevaista, eikä paikan hengessä todellakaan ole valittamista! Olen kyllä tietoisesti alkanut jälleen treenata luurit päässä, ettei homma karkaa pelkäksi seurusteluksi. :D Ilokseni olen myös saanut osa-aikaista treeniseuraa ystävästäni Outista. Huomenna taas mennään treenaamaan jalkatreeni yhdessä. :)

IMG-20170111-WA0012.jpg

Saleilun saralla muu ei ole muuttunut, kuin paikka. Valmennuksen ohjeilla jatketaan edelleen. Tällä hetkellä salitreenejä mahtuu viikkoon kolmesta neljään. Viisijakoista viikkoa ei ole ollut aikaa (eikä voimia) vetää hetkeen. Viime viikonloppukin meni aika aktiivisissa merkeissä. Perjantaina oltiin Teemun kanssa Katseessa myymässä keikkalippuja koko ilta ja sekä lauantaina että sunnuntaina autettiin kavereita muutossa. Huh! Tuli taas ihan pari rappusta päivien aikana rampattua ylös-alas.

IMG-20170121-WA0001.jpg

Illalla koivet ja selkä huusi hoosiannaa. Ollaan sen verran joustavasti otettu nyt ruokailujen kanssa, että viikonloppuihin on mahtunut vapaita aterioita. Muuttoavusta kiitoksena käytiin syömässä kebabbia Jyväskylän parhaassa kebulassa, eli Kebab Housessa. Ai että! Mun ehdoton lemppari siellä on kanan rintafile-kebab sopivan tulisella hot taco-kastikkeella. Tällä kertaa testasin sitä iskenderin muodossa ja kyllä toimi. Kupu täyttyi, mutta överiähkyltä onneksi vältyttiin, vaikka kuvasta voisi ehkä toisinkin päätellä.. :D

IMG-20170123-WA0003.jpg

Näiden virallisten valmennusjaksojen välissä ollaan tosiaan syöty cleanisti viikot ja otettu vähän rennommin viikonloppuisin. Ulkona syöty ateria tai pikkuinen pussi karkkia ei kyllä kokonaisuutta kaada, kun muuten treenaa kovaa ja viikot elää ruokavalion mukaan. Tosin maaliskuussa alkavan valmennusjakson myötä palataan taas tiukkaan ruotuun 10 viikon ajaksi. Teemun oli tarkoitus vetää se aika dieetillä ja minä jatkan Bullin ohjeiden mukaan buildilla ja koetan kasvattaa massaa tähän runkoon. Näin naisena lihas ei jännästi oo hypännytkään kriittisiin paikkoihin, vaikka puntteja säännöllisesti ja tehokkaasti tuleekin heiluteltua. Homma vaatii siis pitkäjänteistä ja progressiivista työtä.

received_1215933498488900.jpg

Tässä välissä treenaamista on tullut harjoiteltua myös poseeraamisen muodossa. Käytiin Jernan kanssa Sirpan poseerausvalmennustunnilla joulun välipäivinä ja parin viikon takaisen ryhmätapaamisen yhteydessä olin vielä tiimimme posetreeneissä ja sunnuntaina Alonan opissa. Tulipahan tehoannos poseeraustreeniä ja korkkariköpsöttelyä, mikä on kyllä hyvä. Aika äkkiä opitut asiat alkaa nimittäin unohtua, jos niitä ei aktiivisesti pidä mielessä.

Huomenna edessä on siis paluu perusduunin ääreen. Ihan kivaa näin kahden koulutuspäivän jälkeen nähdä työkavereita ja oppilaita. Perjantain otan luultavasti ylityövapaaksi, koska menen silloin työhaastatteluun Pirkanmaalle. Hii, jännää! Oon nyt aika aktiivisesti hakenut töitä Tampereen seudulta, että saataisiin Teemun kanssa edes jossakin vaiheessa tämä elomme saman katon alle. Jännityksellä odotan, millainen paikka tulee olemaan ja millainen fiilis siitä tulee. Luotan näissä asioissa nimittäin hyvin paljon omaan tuntemukseeni ja siihen, millainen olo haastattelijoista ja asiakkaista välittyy. Hyvin äkkiä se aina valkenee, onko paikka minua varten vai ei. Mutta lähdetään nyt katsomaan ja äimäilemään, että miten tämän tytön käy. :) Koetan tehdä tästä blogin päivittämisestä taas rahtusen säännöllisempää, kun ihan huippukivaa tässä on taas ollut istua ja suoltaa asiaa omasta elosta. Tätä kautta taas tajuaa, mitä on ollut, missä on menossa ja mitä on tulossa. Aika terapeuttista etten sanoisi!